maanantai 31. elokuuta 2009

Syyskuinen projekti


Koska Pepsi Maxista vieroittauntuminen osoittautui odotettua helpommaksi ja onnistui siten yli odotusten, ajattelin kehittää itselleni kuukauden mittaisen projektin. Moni varmasti ajattelee, että kuukausi on liian lyhyt aikan, mutta minulle se on aika pitkä. Innostun helposti asioista, mutta asiden loppuun vieminen on välillä käsittämöttömän vaikeaa.

Koko talven, kevään ja kesän minua on vaivannut kummallinen väsymyskohtaus, joka kestää muutamista minuuteista noin 30 minuuttiin. Tämän on pakko liittyä jollain tavalla ruokavalioon tai elämäntapoihini yleensä. Varsinkin hiilihydraattien kohdalla moni sanoo väsymyksen iskevän. No, tarkkailen siis enemmän hiilihydraattien syömistä.

Toiseksi haluan nähdä onko tietyistä tuotteista kuukauden aikana mitään hyötyä. Ne tuotteet on kuvattuna tässä alla.

Tuote nro I: ihotautilääkärin määrämät voiteet. Osa vie ainakin tyynyliinoista värin, mutta tapahtuuko ihossa mitään?

Tuote nro II: Omega-3. Kuvassa on useampi purkki, koska aloitan toisesta ja jatkan toisella. En siis syö tuplamäärää kapseleita.

Tuote III: mineraalimeikkivoide. Tämä saattaa auttaa ihon kuntoon. Kuukauden testin aikana selvinnee saanko itse muutoksesta mitään apua.

Tuotteet IV ja V: Otan huvikseni tähän testiin mukaan Talikan ripsiravinteen, kuukausi on tämänkin tuotteen kohdalla sopiva arvointijakso. Alempana oleva ruma möykky on Lushin Mud Flats, jonka pitäisi kirkastaa ihoa.

Tuote VI: kuivaharjaus vähintään kolme kertaa viikossa. Kuvassa oleva harja on tullut oman äitiyspakkauksen mukana :) Tämä tuskin auttaa niihin väsymyskohtauksiin, mutta saa toivon mukaan veren kiertämään vilkkaammin.

Tuote VII: Pascoe emäshappojauhe - virkistää ja lupaa vaikka mitä muuta. Lusikallinen sekoitettuna haalean veteen nautitaan aamuisin tyhjään vatsaan.

maanantai 24. elokuuta 2009

Elokuun hankinnat


Koska vanhaa klisettä myötäillen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tässä elokuun hankinnat tyttöhömpän osalta.

bliss - silmämeikin puhdistusaine. Pullon kyljessä lukee "the world´s best oil-free makeup remover". No, sehän nähdään (tai tunnetaan) tänä iltana.


Redkenin tehohoito, sisltää karitevoita. Tämän purkin hinta on helsinkiläisessä kampaamossa 36 euroa, nettitilauksena Briteistä purkki maksoi postikuluineen 22,80 €. Tästä riittää noin 15 käsittelyyn eli noin kolmeksi kuukaudeksi.

Avedan Dry Remedy, myös kuiville ja käsitellyille hiuksille sopiva.


Lorkun mustan sävyinen luomiväri (hyvä hinta-laatu -suhde, sopii arkikäyttöön loistavasti) ja Diorin ripsiväri. Ripsivärin adoptoin itselleni, koska kaverini ei voi käyttää hajustettuja tuotteita.

MACin irtopuuteri, edellinen NARSin irtopuuteri kesti käytössäni yli vuoden verran. Tämä uusi purkki tulee kestämään ehkä kuusi kuukautta.

Muutama muukin purnukka eksyi kotiini; hankin Guerlainin sisärajauksiin sopivan värin sekä sain siskoltani Burberryn Beat-tuoksun.

lauantai 22. elokuuta 2009

Kännykän kätköistä poimittua



Tämä on kuvattu Pihlajasaaresta ennen juhannusta. Lintu lienee silkkiuikku, poikaset uivat somasti vanavedessä.



Moni inhoaa näitä porvarillisuuden perikuvia, mun mielestäni ne on taas kivoja arjen pikkuisia piristäjiä, joiden paikkaa ja värivalikoimaa voi vaihdella oman mieltymyksen ja tunnelman mukaan. Miksikö minulla on kännykässä tämä kuva? No, siksi, että muistan mitä värejä puuttuu, kun olen ostamassa uusia.



Tämä kuva on viime vuoden joulukuulta (huomaa amaryllis pöydällä), ilmeisesti odottelin kynsilakan kuivumista ja päätin napata kuvan tuoreesta lakkauksesta.


Matkalla Turkuun viime torstaina, vakionopeussäädin päälle ja matka sujuu leppoisasti.



Kuva samalta Turun matkalta, tältä näytti aamuinen Varsinais-Suomi jostain Halikon kohdalta. Rakasta kirpeitä ja kuulaita syksyisiä aamuja.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

"Lomaraportti"


Olen nyt sikainfluenssakarantteenissa kotona, J:n työkaverilla todettiin se tällä viikolla ja sain porttikiellon työpaikalle. Torstain ja perjantain olisin joka tapauksessa ollut vapaalla, mutta nyt tulikin sitten vähän pidempi vapaapäiväputki.

Kesäloma alkoi koiruuden kiikuttamisella eläinlääkäriin. Kyseessä ei ollut mikään hätätapaus vaan ennalta suunniteltu juttu. Sellaista ylläpitohoitoa eli hampaiden puhdistus ja samalla pätkittiin kynnet lyhyemmiksi. Siinähän se ensimmäinen lomapäivä menikin melkein kokonaan, kaksi kertaa edestakaisin eläinlääkäriin, tunnin odotus ja loppupäivä koiran hoivaamista, koska Feroa ei herätetty, vaan koira sai herätä itsekseen nukutuksesta.

Toisena lomapäivänä tulikin sitten vettä kaatamalla. Kävin silloin syöpäseulonnassa, jonka Helsingin kaupunki kustantaa kaikille tasavuosia täyttäneille. Illalla varasimme lomamatkan pienen vertailun ja pähkäilyn jälkeen. Loppuviikolla kävimme poimimassa mansikoita vantaalaiselta tilalta. Noin tunnissa olimme poimineet viisi kiloa marjoja.

Kaiken kaikkiaan ensimmäinen lomaviikko meni hoitaessa erilaisia pieniä asioita ja NUKKUESSA. Olin aika poikki työrutistuksista eli nukuin päiväunet ja sen lisäksi yhdeksän tunnin yöunet. Ensimmäisen lomaviikon loppupuolella olo olikin jo tuntuvasti kohentunut.

Toisella lomaviikolla kävimme kyläilemässä J:n isän luona sekä seikkailimme länsirannikolla. Olimme hankineet liput jo talvella Sonisphereen, jossa esiintyi mm. Linkin Park ja Metallica. Harmittaa ettei ole Porista yhtään valokuvaa, 60 000 ihmistä yhdessä puistossa oli aika huiman näköistä! Varsinkin Metallican soittaessa ihmisten liikehdintä oli aika hypnoottisen näköistä. Jouduimme odottamaan suuressa ihmismassassa pääsyä pois festarialueelta, ilmassa oli hieman jo paniikin tuntua, kun portteja ei avattu ja ihmiset pakkaantuivat tiiviimmin. Jälkeen päin selvisi, että piti odottaa Metallican poistumista alueelta. Hieman harmitti turha 20 minuutin seisomien, kun bändin olisi voinut viedä pois helikopterilla! Porista jatkoimme matkaa Nokian kylpylään, koko matkan ajoimme jonossa. Joku muukin oli tullut festareille Porin ulkopuolelta :D

Loman aikana jatkoin hydrobicissa käymistä. Tein tuttavuutta siis Kontulan uimahallin kanssa. Halli itsessään oli siisti, mutta se ympäristö... Vetäjä oli ihan OK, tein mulle uusia liikkeitä ja ne olivan selvästi erilaisia kuin oman vakiohjaajan, samalla tuli enemmän haastetta jumppaan kun liikkeet eivät tule suoraan selkärangasta. Hyvä niin. No, onneksi lähin uimahalli on edelleen tuo Mäkelänrinne.

Yllättävän liukkaasti ne lomaviikot kuluivat, osa meni tietysti pakatessa, lomaillessa ulkomailla ja taas paluussa Suomeen. Yritimme tehdä asioita, joita ei tule tehtyä normaalisti arkena ja mielestäni onnistuimme hyvin. Aika paljon aikaa kului käydessä Turun suunnalla.

lauantai 15. elokuuta 2009

Irlanti ja Pohjois-Irlanti heinäkuussa

Hotelimme oli The Croke Park Hotel, jonka valitsimme Tripadvisorin arvioiden perusteella. Ainoa huono puoli hotellissa oli sen sijainti Dublinin pohjoispuolella eli matkaa keskustasta oli noin 2,5-3 km. Tuo seutu ei ollut ehkä ihan parasta, lähellä oli aika rähjäisiä kaupungin vuokra-asuntoja, mutta myös toisaalla tosi kauniita rivitaloalueita. Huonehinta oli 84 € kahdelta per yö. Hinta-laatu -suhde oli erinomainen, en ole ikinä nähnyt niin tahratonta kylpyhuonetta. Kylpyhuoneen varusteet olivat myös ihan omaa luokkaansa, ainostaan se keltainen kylpyankka puuttui ,-). Lennoista maksoimme noin 250 € henkilöltä, molempiin suuntiin oli koneen vaihto.

The Temple Bar

Turisti ihmettelee sunnuntaiaamun hiljaista kaupunkia.

Jamesonin tislaamo; sisäänpääsymaksu 13,80 -> jätimme väliin. Sen sijaan ostimme tuliaisia itsellemme. Hankin monivärisen villahuivin, josta ratkon sen Jamesonin tuotelapun pois.

Sunnuntaiaamuna törmäsimme vahingossa Dublinin keskustassa hevosmarkkinoihin, tätä suloista ponia tarjottiin meille ostettavaksi!

The Hill of Slane, lähellä Bru Ná Boinnea.

The Hill of Slane edelleen.

Newgrange, lisää juttua edempänä.

Belfast; Shankill Road. Poliisi vartioi 24/7.

Shankill Road. Valitettavasti Belfastin kohdalla satoi niin paljon ettemme jääneet sinne pidemmäksi aikaa. Kävimme vain tankkaamassa auton ja katsomassa näitä maalauksia, joita oli todella paljon.

Yksi Shankill Roadin maalauksista. Irlannin ja Pohjois-Irlannin rajan vaihtumista ei muuten huomannut muuten kuin siitä, että liput vaihtuivat ja selkeästi Pohjois-Irlannin puolella liput liehuivat lähes joka paikassa. Toinen seikka josta huomasi maan vaihtuvan, oli valuutanvaihdosta kertovat kyltit. Pohjois-Irlannissa on oma punta.

Bushmillsin tislaamo

Giant´s Causewayn eriskummallisen muotoisia kivä ja niitä oli paljon! Tämä paikka on myös maailmanperintökohde. Mulla on kyllä kaksi jalkaa vaikka kuvassa näytän yksijalkaiselta :D

Matkalla Giant´s Causewayhin. Paikalla yllätti vesisade ja oli pakko tulla bussilla pois.
Kilkenyn katukuvaa.

Glendalough ja Wicklow mountains.

Glendalough ja Wicklow mountains.

Saint Kevin´s noin vuodelta 1100.

Glendaloughin hautausmaa.

Tyypillisiä ulko-ovia Dublinissa. Matkaopas kertoi, että yhden tarinan mukaan ovet on maalattu eri värisiksi, jotta humalainen asukki päätyy oikeaan kotiin. Tiedä sitten miten totuudenmukainen tarina.

Osa villiviinistä on kuollut.... ikkunoiden koot vaihtelivat kerrosten mukaan.

The Bewley´s on varmasti Dublinin tunnetuin kahvila. Se on aina täynnä ihmisiä meni sinne mihin tahansa kellonaikaan.



Bru Ná Boinne, tämä on opaskeskusksen "päämaja", täältä ostimme liput Newgrangen haudalle. Sisällä oli laaja mielenkiintoinen näyttely aiheesta sekä pieni myymälä ja kahvila. Tämä on siis maailmanperintökohde.

Kävimme vain Newgrangella, kahden muun haudan kiertämiseen olisi mennyt liian monta tuntia. Tämä kivirakennelma on vanhempi kuin pyramidit ja haudan sisään ei ole koskaan satanut vettä. Sisälle pääsi aina 24 henkilöä kerralla. Käytävä sisälle oli erittäin ahdas, en suosittele klaustorfobisille! Boynen laakso on täynnä arkeologisia löytöjä, mutta niitä ei ole kaivettu kuin vasta ihan vähän esiin.


Malahiden linna, joka sijaitsee Dublinin pohjoispuolella. Emme käyneet sisällä, mutta söimme lounaan linnan kahvilassa. Todella kaunis linna ja sitä ympäröivä puutarha. Linna ja puutarha ovat maksullisia.

Meillä oli executive-huone, jonka etuihin kuului oma aamiaistila eli lounge. Loungessa oli tarjolla juotavia, hedelmiä, kahvia/teetä ja pientä purtavaa sekä klo 19:00 aikaan drinkki. Tämä kuva on otettu heti hotelliin saapumisen jälkeen. Yksi harvoista eurooppalaisista hotelleista, jossa on annettu kuuma pyyhe sisäänkirjoittautumisen yhteydessä, Kauko-Idässä se on yleistä.
Irlantilaiset ovat ystävällisiä, varsinkin vanhemman väestön ja maalaisten puheesta oli välillä vaikea saada selkoa, murre oli aika vahva.
Meillä oli siis käytössä kolmena päivänä auto. Ensimmäisenä päivänä kävimme Kilkennyssä sekä ajoimme Wicklown läpi Dubliniin takaisin. Seuraavana päivänä ajoimme Giant´s Causewaylle ja Belfastin kautta takaisin hotellille. Viimeisenä päivänä pyörimme Dublinin ympäristössä. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottuu melko nopeasti, vaihteiden vaihtaminen nurinpäin oli kuulema vaikeaa tottua. Otimme varmuudeksi navigaattorin, joka osoittautui hyväksi oppaaksi. Paitsi parissa kohtaa se neuvoi meitä väärin.
Kannattaa muistaa, että Irlannissa sataa aina, pilvet saattavat tulla taivaalle aivan yht´ äkkiä. Matkamme aikana päivälämpötila vaihteli 14-23 asteen välillä. Hintataso on vähän Suomen hintatasoa alhaisempi. Esim. latte maksoi 2,65-2,80, kun täällä Suomessa se on yleisesti 3,40-3,80 €.

tiistai 11. elokuuta 2009

I´m back!

Kesäloman aikana oli aikaa miettiä jatkanko tämän blogin pitämistä vai en ja jos jatkan niin missä muodossa sitä pidän.

En pidä muutamista seikoista; siitä, että asioita pitää suodattaa liikaa ja toiseksi sitä tirkistelykulttuuria, jota näissä blogeissa tuntuu olevan. Olen kuullut tämänkin blogin olevan mukana erään kilpailevan työpaikan kahvipöytäkeskustelussa ja se on minusta hieman arvelluttavaa. Siksi tästä lähtien työasiat ovat no-no. Piste.

Blogitirkistelyssä ärsyttää se yksipuolisuus; minä kerron ja muut tirkistelevät. Ei ole reilua, ei. Pakko sitä on vaan sietää, koska haluaisin kirjoittaa tänne tekemistäni huomioistani ja välillä päivän tapahtumista. Niitä on nähkääs "mukava" lukea parin vuoden kuluttua. Lukijamäärä tai suosio ei ole minua kiinnostanut blogin pitämisen saralla.

En yritä keksiä pyörää uudelleen tai muutenkaan mitään mullistavaa. Siksi täällä ei ole hienoa itseväkerrettyä banneria tai muuta tingelitangelia. Mulla on nähkääs ihan oikea elämä ja en aio tuhlata sitä netissä roikkumiseen illasta toiseen.

Nyt nukkumaan, kun ehdin niin laitan joitakin kuvia kesän matkalta Irlantiin ja Pohjois-Irlantiin.