Ei sentään tanjakarpeloita

Eräs iäkäs sukulaiseni oli lukenut iltapäivälehdestä Tanja Karpelan HÄÄmatkasta Malediiveille.


Senhän täytyy tarkoittaa ihan varmasti myös minun menneen naimisiin, sillä kävin lomalla samassa paikassa!


Niinpä sain kuulla miten kännykkäni soi milloin minun ollessani suihkussa tai muuten vaan jossain mahdottomassa paikassa. Jopa kolme kertaa illassa.


Viimein oli pakko soittaa mummolle ja kertoa ettei asiassa ole perää. Lattialle ehti siinä vaiheessa tulla aimo lammikko vettä hiuksistani.


Puhelinterrorismi eli turhien asioiden vatvominen on muuten ärsyttävimmät asiat elämässä -listallani aika kärkipäässä.

Eräs sunnuntai

Herään koiran liikehdintään 07:00 aikaan aamulla. Hetken aikaa ihmettelen valoisaa aamua ja istahdan vielä vähäksi aikaa sängyn laidalle. Siirryn keittiöön ja heitän pienen kourallisen koiran pipanoita likoamaan kippoon. Laahustan vessaan ja vedän päälleni jotkut ensimmäiseksi käteen sattuvat ulkoiluvaatteet ja kytken koiran hihnaan, nostan eteisessä aamun Hesarin pöydälle. Kävelemme puolikkaan korttelin ympäri, koira nuuskii innokkaasti aamun hajuja. Tulemme sisälle ja menen taas keittiöön, sillä minun pitää ottaa allergialääke. Keittiön kaapilta suunnistan lukemaan netistä päivän uutiset, joita ei juurikaan ole. Istun hetken netin ääressä, koira makoilee sillä aikaa jalkojeni juuressa.

Koska nälkä alkaa hiipimään vatsaan, siirryn keittiöön tekemään aamupalaa. Mittaan Mokkamasteriin kahvin ja napsautan sen päälle. Hiljainen porina täyttää keittiön ja pian myös kahvin tuoksu tuntuu selvästi. Kaivan jääkaapista esiin omena-kaurajugurttia, Beceliä ja kurkkua. Otan kaksi palaa Reilu-ruisleipää ja jugurtin kanssa vielä leseitä. Kuumennan isossa lasissa maitoa ja kaadan vastakeitetyn kahvin siihen päälle, yksi pala Hermesetasta kruunaa latten. Siirryn nauttimaan aamiaista Helsingin Sanomien seurassa, juon vielä toisen ison kupillisen lattea. Näin kuluu ainakin seuraava tunti….

Sitten kello onkin tarpeeksi, jotta voin laittaa pyykkikoneen päälle. Heitän sinne talvitäkkini, sillä olen siirtynyt käyttämään jo kevyempää peitettä. Eilisen illan lakanapyykki odottaa laittamista vaatehuoneeseen. Viikkaan lakanat ja parit t-paidat pois kaappiin. Nappaan muutamia Suomen Kuvalehtiä seurakseni ja hypistelen niitä sohvan nurkassa. Lehtirästikasani on tällä hetkellä vain 15 cm korkea, se on ihan normaalia :D Lehtien luvun jälkeen vien koiran ulos, seikkailemme noin 20 minuuttia läheisessä metsässä.

Tässä vaiheessa huomaan pesukoneen hiljentyneen, nappaan peiton pois koneesta ja laitan sinne lisää kirjopyykkiä.

Vaikka sunnuntain pitäisi olla lepopäivä, niin jatkan kuitenkin kotitöiden tekoa. Kaivan eteisen kaapista imurin esiin. Nostelen ensiksi tavaroita pois tieltä lattialta. Imurin nähdessään koira on muuttunut pelokkaaksi ja tarkkailee minua kauempaa. Kevätaurinko paljastaa armotta kaikki pölyiset kohdat ja niinpä käytän puolituntia 74 neliön imuroimiseen, käyn jopa parvekkeella imuroimassa. Imuroimisen päätteeksi pyyhin vielä pölyt.

Seuraavaksi onkin vuorossa ruokatauko ja sen jälkeen vietän siestaa sohvalla. Harjaan koiraa ja samalla katson hömppää televisiosta. Hömpän katselun lomassa (harjaamisen jälkeen siis) kauhon kitaani puolikkaan annoksen banaanirahkaa. Sitten onkin aika lähteä kolmannen kerran koiran kanssa ulos.

Palattuani sisälle tarkistan ”jumppakassini” sisällön. Lisään vielä juomapullon ja harjan mukaan. J heittää minut Mäkelänrinteelle, kävelen sisään ja leimaan itseni tunnille. Vapaa vaatekaappi löytyy helposti ja kuoriudun nopeasti ylimääräisistä vaatteista. Tarpeelliset kamppeet mukaan, kiedon itseni pyyhkeeseen, vaatekaapin avain nilkan ympärille ja siirryn pesuhuoneen puolelle. Pikainen pesu ja hiukset kiinni päälaelle. Koska aikaa on tarpeeksi uin hitaasti 150 metriä ja siirryn vasta sen jälkeen jumppapaikalle. Siellä on jo ainakin 10 naista lämmittelemässä. Hyppelen itsekin, koska vedessä tulee todella nopeasti kylmä. Ohjaaja tulee paikalle, saamme käsivastukset ja aloitamme lämmittelyllä, joka on nopeatempoista juoksua sekä erilaisia nyrkkeilyliikkeitä (suora, ala- ja yläkoukkuja). Lämmittelyn jälkeen treenaamme keskivartaloa eli teemme liikesarjoja, joissa ei käytetä altaan pohjaa apuna vaan voima tulee omista vatsalihaksista. Oikealla tavalla rutistamalla vatsalihaksia liikkeet onnistuvat oikein hyvin. Lopuksi taas pulssin kohotusta ja venyttelyä. Jään kaipaamaan tälläkin kertaa altaan laidalla tehtäviä liikkeitä; varpaat altaan seinälle ja siitä piirrellään jaloilla erilaisia kirjaimia A, I, O ja M…. ahteri pidetään paikoillaan niin kyllä tuntuu vatsalihaksissa! Tunnin jälkeen taas suihkuun ja puunaamaan pukuhuoneeseen. J on vastassa auton kanssa.

Kotona kampean märät tavarat vessaan kuivumaan ja silmäilen hetken aikaa uutisia televisiosta. Koira liikkuu yleensä tähän aikaan levottomasti ja vaatii ruokaa. Ruoka katoaa parissa minuutissa kupista. Taas hihna koiran kaulaan ja kierros korttelin ympäri.

Illan lopuksi surffaan hetken netissä, katson seuraavan päivän vaatteet valmiiksi ja levitän muutenkin aamulla tarvittavia tavaroita jo valmiiksi itselleni. Samalla syön lopun banaanirahkasta. Pyörähdän sänkyyn lukemaan, mutta palaan kuitenkin vielä vessaan pesemään hampaani. Väsymys painaa silmäluomiani ja parissa minuutissa vedän sikeitä. Zzzzzzzzzzzzzz….


Perustuu tositapahtumiin!

Ilkeä täti-Gillian

Kanavasurffailin pari viikkoa sitten television eri kanavilla odotellessani hiusteni kuivumista ja päädyin katsomaan brittiversiota sarjasta "Olet mitä syöt". Olen nähnyt tämän sarjan jaksoja ennenkin, tässä jaksossa kaksi daamia saivat toden totta sapiskaa Gillian McKeithiltä. Daamit suhtautuivat alussa hihitellen ja väheksyen saamiinsa ohjeisiin ja uuteen ruokavalioonsa. Pian kuitenkin ääni kellossa muutui, kun molemmille tehtiin selväksi mitä jatkaminen samalla ruokavaliolla saa aikaiseksi (toinen meikattiin 20 vuotta vanhemmaksi dokuksi ja toinen sai lahjaksi jäätelöllä täytetyn ruumisarkun). Istuin hipihiljaa sohvalla ja kurkistelin shaalin lomasta aina silloin tällöin itkeviä naisia.

Gillian McKeith on tunnettu erikoisista metodeistaan, mm. ruoan holistisuudesta. Tämä daami on kyllä niin oikeassa monien ruokien suhteen, mutta taas kavahdan tälläista fundamentalistista tapaa ajatella. Jostain muistan kuulleeni, että riittää kun syö 80 % oikein, sillä lopulla 20 %:lla ei ole väliä.

Ohjelmaa katsoeessa koin aluksi sääliä näitä naisia kohtaan, mutta pääsin taas ihmettelemään ihmisten eloa täällä maan päällä. Lähinnä ihmettelen ihmisten välinpitämätöntä suhtautumista omaan hyvinvointiin. Tätien kuntoilua katsoessani mietin minkälaista heidän elämänlaatunsa on ollut. Ilmeisesti ei kovin kummoista, koska he ovat halunneet muutosta elämäänsä. Elämänlaatu koostuu tietysti useista osa-alueista, tuskin kuitenkaan oma terveys ja oma kroppa voi olla sieltä vähäpätöisimmästä päästä. Ihmisten välinpitämättömyys omaa itseään kohtaan kummastuttaa minua lähes päivittäin....

Milloin ihminen sitten uskoo, että on tosi kyseessä? Vasta siinä vaiheessa kun kardiologi tunkee nivuksesta kateria kohti sydäntä, kun tehdään pallolaajennusta? Eikö kannattaisi uskoa, että tämän päivän valinnoilla on merkitystä 10 vuoden päähän?

Olen kuvitellut itsekin syöväni oikein, mutta olin niin väärässä. Netissä on useita eri ohjelmia, joilla voi laskea kaloreita ja samalla näkee saako esim. kuituja ja oikeita rasvoja tarvittavan määrän. Söin töissä päivän lounaaksi valmiskeiton, joka ei tuoteselosteen mukaan ollut kovin rasvainen. Kas kummaa, ohjelmani oli toista mieltä ja sainkin loppupäivän todella pohtia millä saisin sen keiton tyydytetyt rasvahapot kompensoitua. Toiseksi kuvittelin saavani kuituja tarpeeksi, mutta mitä vielä! Syön normaalisti päivän kuluessa neljä palaa ruisleipää, mutta se ei lähelläkään aikusen kuiduntarpeen määrää. Vasta kun syön tuon leipämäärän lisäksi 600 grammaa kasviksia/hedelmiä ja yhden puuroannoksen, on päivän suositeltu kuitumäärä täynnä. (Valkoinen leipähän ei puhdista suolistoa vaan muuttuu siellä sitkeäksi limaksi ja jumittaa.) Kuidut taas "pyyhkivät" mennessään suoliston turhasta kuonasta. Oikeiden rasvahappojen saaminenkaan ei tunnu olevan kovin helppoa! Maitotaloustuotteista tulee kovia rasvoja erittäin helposti, mutta niiden pehmeiden rasvojen saanti onkin haasteellisempaa. Olen nyt muuttanut ruokailutapojani niin, että lorautan mielummin rypsiöljyä salaatin sekaan kuin syön juustoa tai jugurttia. Samaten saatan laittaa pari teelusikallista öljyä kaurapuuron sekaan. Pieni nyrkillinen erilaisia pähkinöitä on erittäin hyvä oikeiden rasvojen lähde - ei ne chilipähkinät - eikä varsinkaan koko pussillinen ,-)

Pikainen filosofointihetki

Joskus, erittäin harvoin tosin, työajalla on mahdollisuus heittäytyä hivenen filosofiseksi.

Näin kävi eräänä syksyisenä iltapäivänä ystäväni D:n kanssa, jonka olen tuntenut lähes kuusi vuotta.

Yhteydenpitomme alkoi tietysti niistä virallisista sähköposteista, joilla meillä asiat hoidetaan. Näistä muodollisista luomuksista huolimatta tiesimme tulevamme hyvin toimeen, vaikka emme puhuneet muista kun työasioista. Tämä tilanne muuttui vasta noin kolme vuotta sitten, kun rupesimme keskustelemaan myös muistakin kuin työasioista.

Pohdimme D:n kanssa miksi tulemme niin hyvin toimeen keskenämme, vaikka meillä on fyysisesti välimatkaa ainakin 1000 kilometriä ja olemme taustoiltamme erilaisia. Hän on mies, 27-28 -vuotias ja läntisen kuningaskunnan kasvatti, vaikkakin maahanmuuttajien lapsi. Pika-analyysin jälkeen tajusimme, että meillä on esimerkiksi hyvin samanlaiset arvot ja asenne elämään. On todella erikoinen tunne tavata ihminen, joka ymmärtää jo puolesta lauseesta mitä tarkoitan.

Pohdimme mitä ominaisuuksia arvostamme ihmisissä, tässä lyhyesti ne ominaisuudet, jotka muistan vielä siitä keskustelusta:

- intohimoinen asenne omaan elämään

- positiivinen elämänasenne

- ymmärrys siitä, että luonnolliseen elämän kulkuun kuuluu suruja

- terve itsetunto

- empaattisuus

- kiinnostus terveelliseen elämäntapaan

- kyky vastaanottaa kritiikkiä

En tiedä onko se iästä riippuvaista, mutta nykyään ei tapaa kovin kiinnostavia ihmisiä? Harva tapaamani ihminen on niin kiinnostava, että haluaisin jatkossa olla missään tekemisissä. Ihmiset kyllä harrastavat mitä erikoisempia juttuja, mutta voi jeesus miten niiden elämä vaikuttaa silti todella tylsältä! Ehkä he itse ovat kuitenkin omaan elämäänsä tyytyväisiä, sehän on tietysti pääasia.

Toiseksi olen tavannut liudan ihmisiä, jotka eivät ole kovin kauniita sisäisesti - so to speak. Mm. vääränlainen itsetunnon pönkitys ja itsensä ylentäminen toisten yläpuolelle on rumaa ja niiiiin läpinäkyvää. Viimeisen vuoden aikana olen tavannut henkilöitä, joilla ei ole edes realistista käsitystä omista kyvyistään ja heikkouksistaan. Sellainen henkilö on aika raakile, mutta ehkä kehiyskelpoinen. Huonon itsetunnon haistaa jo pitkälle ja vaistoni ei ole vielä kertaakaan erehtynyt. Onneksi todella ikäviä ihmisiä on kohdalle sattunut vain yhden käden sormin laskettava määrä, mutta ihan suosiolla pysyn heistä erossa. Saavat olla omassa yksinäisyydessään ihan rauhssa.

Huomenna uudet kujeet, nyt pakenen höyhensaarille!

Slumdog Millonnaire

Kävimme siipan kanssa viikko sitten elokvussa katsomassa usealla Oscarillakin palkitun elokuvn Slumdog Milloinnaire. Varmasti lähestulkoon jokainen uutisia seurannut tietää elokuvan tapahtumat; poika etsii kadottamaansa tyttöä.

Käyn erittäin harvoin elokuvissa ja kotonakin tulee katsottua elokuvia harvakseltaan DVD:ltä. Kiinnostavia elokuvia tulee markkinoille erittäin harvoin eikä minulla muutenkaan ole tapana painaa ahteriani useaksi tunniksi sohvalle tuijottaakseni tyhmälootaa.

Olin vähän skeptinen elokuvan suhteen, sillä ajattelin sen olevan jokin tylsähkö Hollywood-pläjäys, mutta-mutta... toisin kävi. Tämähän elokuva oli monitasoinen ja tarjosi jopa yltäkylläisiä värimaisemia ilokseni. Vaikka Mumbain slummit eivät niin järeästi houkuttele, nyt matka Intiaan kiinnostaisi. Elokuvan aikana mietin naisen asemaa Intiassa ja se ei ole todellakaan vieläkään mikään kummmoinen. Aina välillä saa lukea miten jonkun intialaisnaisen päälle on kaadettu happoa tms. Elokuvan rakenne oli mielenkiintoinen ja se sai pidettyä uteliaisuuttani yllä. Alkuun oli kyllä kestämistä, koska elokuvassa oli väkivaltaa, jota en voi sietää missään muodossa. Itse raakaa väkivaltaa kokeneena, en halua nähdä sitä ollenkaan.

Suosittelen elokuvaa, voisin jopa katsoa sen toisenkin kerran, koska se oli niin yltäkylläinen kerronnassan.