Kanavasurffailin pari viikkoa sitten television eri kanavilla odotellessani hiusteni kuivumista ja päädyin katsomaan brittiversiota sarjasta "Olet mitä syöt". Olen nähnyt tämän sarjan jaksoja ennenkin, tässä jaksossa kaksi daamia saivat toden totta sapiskaa Gillian McKeithiltä. Daamit suhtautuivat alussa hihitellen ja väheksyen saamiinsa ohjeisiin ja uuteen ruokavalioonsa. Pian kuitenkin ääni kellossa muutui, kun molemmille tehtiin selväksi mitä jatkaminen samalla ruokavaliolla saa aikaiseksi (toinen meikattiin 20 vuotta vanhemmaksi dokuksi ja toinen sai lahjaksi jäätelöllä täytetyn ruumisarkun). Istuin hipihiljaa sohvalla ja kurkistelin shaalin lomasta aina silloin tällöin itkeviä naisia.
Gillian McKeith on tunnettu erikoisista metodeistaan, mm. ruoan holistisuudesta. Tämä daami on kyllä niin oikeassa monien ruokien suhteen, mutta taas kavahdan tälläista fundamentalistista tapaa ajatella. Jostain muistan kuulleeni, että riittää kun syö 80 % oikein, sillä lopulla 20 %:lla ei ole väliä.
Ohjelmaa katsoeessa koin aluksi sääliä näitä naisia kohtaan, mutta pääsin taas ihmettelemään ihmisten eloa täällä maan päällä. Lähinnä ihmettelen ihmisten välinpitämätöntä suhtautumista omaan hyvinvointiin. Tätien kuntoilua katsoessani mietin minkälaista heidän elämänlaatunsa on ollut. Ilmeisesti ei kovin kummoista, koska he ovat halunneet muutosta elämäänsä. Elämänlaatu koostuu tietysti useista osa-alueista, tuskin kuitenkaan oma terveys ja oma kroppa voi olla sieltä vähäpätöisimmästä päästä. Ihmisten välinpitämättömyys omaa itseään kohtaan kummastuttaa minua lähes päivittäin....
Milloin ihminen sitten uskoo, että on tosi kyseessä? Vasta siinä vaiheessa kun kardiologi tunkee nivuksesta kateria kohti sydäntä, kun tehdään pallolaajennusta? Eikö kannattaisi uskoa, että tämän päivän valinnoilla on merkitystä 10 vuoden päähän?
Olen kuvitellut itsekin syöväni oikein, mutta olin niin väärässä. Netissä on useita eri ohjelmia, joilla voi laskea kaloreita ja samalla näkee saako esim. kuituja ja oikeita rasvoja tarvittavan määrän. Söin töissä päivän lounaaksi valmiskeiton, joka ei tuoteselosteen mukaan ollut kovin rasvainen. Kas kummaa, ohjelmani oli toista mieltä ja sainkin loppupäivän todella pohtia millä saisin sen keiton tyydytetyt rasvahapot kompensoitua. Toiseksi kuvittelin saavani kuituja tarpeeksi, mutta mitä vielä! Syön normaalisti päivän kuluessa neljä palaa ruisleipää, mutta se ei lähelläkään aikusen kuiduntarpeen määrää. Vasta kun syön tuon leipämäärän lisäksi 600 grammaa kasviksia/hedelmiä ja yhden puuroannoksen, on päivän suositeltu kuitumäärä täynnä. (Valkoinen leipähän ei puhdista suolistoa vaan muuttuu siellä sitkeäksi limaksi ja jumittaa.) Kuidut taas "pyyhkivät" mennessään suoliston turhasta kuonasta. Oikeiden rasvahappojen saaminenkaan ei tunnu olevan kovin helppoa! Maitotaloustuotteista tulee kovia rasvoja erittäin helposti, mutta niiden pehmeiden rasvojen saanti onkin haasteellisempaa. Olen nyt muuttanut ruokailutapojani niin, että lorautan mielummin rypsiöljyä salaatin sekaan kuin syön juustoa tai jugurttia. Samaten saatan laittaa pari teelusikallista öljyä kaurapuuron sekaan. Pieni nyrkillinen erilaisia pähkinöitä on erittäin hyvä oikeiden rasvojen lähde - ei ne chilipähkinät - eikä varsinkaan koko pussillinen ,-)
Tekstit
