Muistan hyvin vuoden 2002 karkauspäivän, silloin Helsingin Sanomissa oli koko sivun juttu miten eräs professori on yrittänyt kehittää sopivaa laskukaavaa millä tavalla eurot leviävät euroalueella. Kullakin euroa käyttävällä maalla on siis "omia" euroja ja luonnollisesti muita euroja siirtyy maasta toiseen.
Tämän lehtikirjoituksen lopussa oli maininta nettisivuista, joilla seteleitä voi kirjata ja seurata kirjaako kukaan muu saman setelin, joka on ollut itsellä lompakossa. Samana päivänä kirjauduin näistä tunnetuimmalle sivulle ja syötin ensimmäiset setelit. Siitä se hulluus sitten lähti....
Aluksi kävin jonkun verran pankeissa vaihtamassa seteleitä, mutta se ei kuitenkaan tuntunut "oikealta" ja olenkin jatkossa kirjannut vain ne setelit, joita olen itse tai kaverini kautta saanut hyppysiini. Pankkikeikkailun mielenkiinnon tappoi oikeastaan se yksi kerta, kun minua epäiltiin rahanpesusta! Myönnetään, että yksi nippu käyttämättömiä 5 euron seteleitä numerojärjestyksessä, minkkiturkki ja oleminen päivän viimeinen asiakas tiskillä, eivät ole hyvä yhdistelma :D Onneksi minulla oli mukana Eurobilltrackerin esittelypaperi (pidin sitä välillä mukanani vaihtaessani rahaa) ja vaihdettavat rahani olivat peräisin Pasilan Osuuspankista. Asiakaspalvelutäti kävi konsultoimassa esimiestään ja sai luvan vaihtaa rahat isompiin seteleihin. Tämän episodin jälkeen innokkuuteni rahanvaihtoon lopahti. Lisäksi pankit suhtautuivat todella nuivasti näihin vaihtoperaatioihin, pitää täytellä erinäisiä lomakkeita sun muuta.
Helsingin Sanomien kuukausiliite kirjoitti 1,5 -2 vuotta sitten setelien kierrosta useamman aukeman jutun, se oli vähän teennäisesti kirjoitettu ja hesarimaisen kankea kuvaus yhden setelin kierrosta. Tämän vuoden Kuukausiliitteessä oli taas pienempi juttu Eurobilltrackerista. Se oli aika pinnallinen ja siitä puuttui muutama mielestäni aika oleellinen asia "harrastuksesta".
Tällä harrastuksella ei ole mitään tekemistä tulojen kanssa. Osa trakkereista pyörittää parin tonnin vaihtokassaa ja sellainen summahan on jokaisella aikuisella säästössä, right? Toiseksi trakkereissa on mukana paljon naisia, tämä ei ole mikään miesten yksinoikeus. Kolmanneksi harrastajien ikäjakautuma on laaja, nuorimmat ovat alle kouluikäisiä ja ikähaarukan yläpäässä on 80-vuotiaita. Ja mikä parasta; jokainen saa määrittää mikä tyyli on itselleen paras, käykö pankissa vai ei. Kuukausiliite vielä mokasi aika pahasti painaessaan lehteen yhden setelin sarjanumeron, jota pyydettiin jäjittämään. No, arvatenkin kyseistä seteliä kirjatiin järjestelmään satoja kertoja seuraavien päivien aikana. Seuraavassa Kuukausiliitteessa mokaa pahoiteltiin.
Moni varmasti ihmettelee tätä ehkä kummalliseksi luokiteltua harrastusta, sen funkio on kuitenkin ihan sama kuin minkä tahansa harrastuksen; saada ajatukset pois niistä jokapäiväisista asioista.
Lomamatkoista on myös tullut entistästä jännittävämpiä, sillä haluan enemmän pisteitä karttaani. Tällä hetkellä ehdottomati paras piste kartallani on Malediivit, uskoisin ettei sieltä ole moni saanut euroa käsiinsä. Voisin sanoa, että tämäntyyliset osumat kannustavat tässä harrastuksessa entistä enemmän.

