Näytetään tekstit, joissa on tunniste asunto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asunto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Odotusta ilmassa :)


Tulevia tapahtumia on mukavaa odottaa, kun tietää mitä tulossa....

Mulla on lokakuun alussa 1,5 viikkoa lomaa ja mielellään olisin silloin jossain muualla kuin kotona. Matkustaminen kiinnostaa aina ja siksi ihan päivä Tallinnassa tai Tukholmassa olisi kuin nappi otsaan. Pitää kysellä parilta kaverilta mitä heillä on kyseisillä viikoilla ohjelmassa, arkisin pääsee onneksi halvemmilla lipuilla matkustamaan.

Elämässäni on tulossa yksi erittäin suuri muutos, mutta sen ajankohtaa en vielä tiedä. Olen asunut tässä asunnossa nyt reilun 14 vuotta ja olisi tarkoitus muuttaa tästä pois. Miksi en tiedä muuton ajankohtaa riippuu monesta asiasta, joita en sen enempää ruodi täällä. Joka tapauksessa asia pyörii sangen usein mielessäni ja olen käyttänyt joka sunnuntai hetken tutkiakseni myytäviä asuntoja. Tällä hetkellä asumme pohjois-Helsingissä ja tarkoitus olisi siirtyä lännemmäksi. J on käynyt 20 vuotta töissä Tapiolassa, eli autolla ajaminen aamu- ja iltaruuhkassa on aivan kammottavaa täällä pääkaupunkiseudulla ja siksi siirtyisimme mielummin Espoon suuntaan. Tarkoituksena olisi löytää asunto hyvien kulkuyhteyksien päästä, niin että pääsisin helposti keskustaan. Jos nyt haluaisi olla kaukaa viisas niin hankkisi asunnon jostain länsimetron läheisyydestä. Itseäni kiinnostaa Tapiolan seutu, tosin hintataso on siellä ehkä meille liian korkea. Asunnon ostaminen on sinällään jo jännittävää ja meidän kohdalla ekstrajännitystä lisää se, että pitää päästä tästä nykyisestä asunnosta eroon ja toiseksi tämä lamakausi. Hieman helpotusta jännitykseen tulee siitä, että tästä taloyhtiöstä myytiin toisella näytöllä alkuperäisessä kunnossa oleva asunto. Meillä on kuitenkin remontoitu WC, keittiö ja kaikki pinnat on uusittu viimeisen 3 vuoden aikana.