Näytetään tekstit, joissa on tunniste uinti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uinti. Näytä kaikki tekstit
torstai 5. marraskuuta 2009
Viikkoaikataulu
Olen nyt saanut jonkinlaisesta liikkumisrytmistä kiinni ja viikkoaikataulu näyttää tältä:
ma: -
ti: sauvakävely 1 h
ke: -
to: uimakoulu 1 h (jatkossa 1 h uintia)
pe: -
la: sauvakävely 1 h
su: hydrobic 30 min (vastaa 1,5 h aerobic tuntia)
Muutaman viikon kokemuksella voisin sanoa, että tuloksia - joskin pieniä - näkyy jo. Parhainta on kuitenkin mielialan selvä nousu näin pahimman pimeyden keskellä.
Tyhmäloota ei houkuttele ollenkaan, sieltä tulee vain uutiset ja kerran viikossa yksi tunnin ohjelma, jonka jaksaa katsoa.
perjantai 30. lokakuuta 2009
Lisää uimakoulua!
Eilen oli toinen kerta uimakoulua. Aloitimme edellisen kerran harjoituksilla ja jatkoimme uusilla vapaauintiharjoituksilla. Olipa vaikeaa! En saa vieläkään otettua happea käden noustessa ja puhallan hapen ulos aivan liian äkkiä. Tiesin jo etukäteen näiden asioiden olevan vaikeita itselleni ja näin lyhyessä ajassa niitä on vaikea oppia. No, jos yhtään huojentaa, niin usealla muullakin ryhmäläisellä oli hankalaa. Harjoittelimme myös käännöstä altaan päässä, mutta se jä minulta väliin sillä minua kysyttiin Radio Novan haastatteluun. Se oli pikainen, noin 2-3 minuutin pituinen haastattelu, joka tulee ulos ensi maanantaina Keidas-nimisessä ohjelmassa. Lopetimme uintiharjoitukset loppuverryttelyyn.
Tällä kerralla sain vedettyä myös uimalakin päähäni :D Se vaatii pientä kikkailua, mutta on varmasti hiusten kannalta parempi. Allehan voi laittaa hoitoaineen vaikuttamaan tunnin ajaksi. En yleensä pidä saunomisesta, mutta kun on ollut tunnin verran altaassa niin saunominen tuntuu ihan hyvälle silloin. Hydrobic-tunnin jälkeen on yleensä kuuma, jolloin sauna ei houkuttele.
Pari ostosta pitäisi tehdä tuohon uimiseen liittyen. Uusi sporttisempi uimapuku ja sellaiset "käsiläpyskät". Uusia uimapukuja katselin jo Bravissimon ja Figleavesin valikoimista. Yhdet Speedot olivat järkevän hintaiset ja kivan erilaiset. Vähän kyllä ihmetyttää näissä sporttisimmissakin uimapuvuissa se mustan värin ylivoima. How boring!!! Ja sitä paitsi jos ylipainoa on 20-30 kg niin ei se mustakaan mitään taikoja tee....
Torstaina kävin enneen uimakoulua myös kaupungilla todella pitkästä aikaa. Harvemmin sinne on asiaa, kun monet asiat hoituvat tässä lähiympäristössäkin. Yleensäkin välttelen kaupungilla vetelehtimistä, koska se tietää rahanmenoa. Nyt oli kuitenkin sellainen olo, että voisi hetken ihan huvikseen kävellä ja katsella.
Lopputulos oli se, että kävin vain apteekissa ja Junttilassa sekä Kodin Ykkösessä. Ostin yhden enkelikynttilän, hammastahnaa, purkkaa, helmikorvakorut sekä hipstersit. Halpa kierros! En osaa kuvitella miten ostosten tekemisestä voi nauttia ja että on aikaa kierrellä eri kauppoja vaan huvikseen???
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Uimakouluraportti
Olipa aika mielenkiintoinen kokemus ensimmäinen käynti uimatekniikkakoulussa. Meitä oli ryhmässä 11 henkilöä, eri-ikäisiä miehiä ja naisia.
Tunti aloitettiin kellumisharjoituksilla, ensiksi selällään ja sitten vatsallaan. Seuraavaksi tehtiin vatsallaan kelluen liike, jossa kädet ja jalat vedettiin yhteen vatsan kohdalle ja siitä uudelleen kelluttiin raajat auki X:n mallisena. Kelluntaharjoitusten jälkeen opeteltiin puhaltamaan suun kautta ilmaa veteen. Kasvojen painaminen veteen on inhottavinta mitä tiedän ja osittain siksi meninkin uimakouluun. Sitä kun teki noin 20 kertaa niin se ei tuntunut enää niin pahalta, mutta ei se mitään herkkua ollut kuitenkaan. Kelluntaharjoitusten jälkeen oli vuorossa potkujen harjoittelu ja nimenomaan vapaauinnin potkujen harjoittelu. Otimme ensiksi tukea altaan reunasta ja sitten menimme pari kierrosta lautojen kanssa altaalla. Potkuissa lantio ei saa liikkua puolelta toiselle ja lantion pitäminen paikoillaan yllättävän vaikeaa, jotta saisi tarpeeksi tehoja potkuihin. Potkutekniikasta siirryimme harjoittelemaan käsiliikkeitä. Ensiksi pari kierrosta rataa kädet aivan suorina pään yllä, välillä tietysti piti ottaa happea ja tehdä eri uintiliikkeitä. Seuraavilla kierroksilla sitten harjoiteltiin sitä oikeaa käsitekniikkaa, joka on muuten h*lvetillisen vaikea. En onnistunut saamaan happea käteni ollessa ylhäällä, joten lisäharjoittelua varmasti tulee vielä muilla kerroilla. I hope so. Pari kertaa vedin vettä nenääni ja sain yskiä altaan reunalla.
Mitään kovin rankkaa tuo uimakoulun käyminen ei ollut. Uimme 25 metrin altaan päästä päähän noin 15-17 kertaa eikä se oikeastaan tuntunut missään. Ehkä hydrobicista on tullut sen verran peruskuntoa kuitenkin. Pari iäkkäämpää henkilöä oli selvästi huonokuntoisempia, mutta ei se muiden menoa haitannut.
Voin näin yhden kerran kokemuksella suositella kaikille uimakoulua, ihan varmasti siitä saa uutta potkua uimiseen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)