tiistai 31. maaliskuuta 2009

Lupaukset ja miten ne onnistutaan rikkomaan....


Vuoden alussa lupasin itselleni muutaman asian.

Tammikuu menikin mallikkaasti, helmikuu ei ihan niin hyvin kuin olin odottanut. Syynä oli toimiston muutto, joka lievästi sanottuna kiristi päätäni erittäin tehokkaasti. Sen seurauksena en kovin paljoa miettinyt mitä ahdoin leipäläpeeni ja parissa viikossa keräsin kiitettävästi turvotusta. Ihan turhaan.

Maaliskuun lomalla sama tahti jatkui. Pepsin kanssa olen pysyt kohtuuden rajoissa, vaikka joinkin colaa joka päivä matkan aikana. Kohtuullisuus on ollut siis hieman häviksissä. Huhtikuussa on siis aihetta palata ruotuun ja olenkin jo saanut pudotettua matkan aiheuttaman turvotuksen pois. Lomakuvia kun katsoo niin ehkä se ajatus painon pudottamisesta yhden vaatekoon verran ei taida riittää...

Joka tapauksessa suunnistan lähiviikkoina kuntosalille. Työnantajani oli siitä ystävällinen, että oli mahdollisuus saada liikuntaseteleitä ja jotenkin tuntuu sille, että tätä turhaa energiaa olisi syytä purkaa juoksumatolla tämän kevään aikana.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Keltainen Piru



Odottelin Keltaisen Pirun saapumista viikon ylimääräistä, sillä Hullut Päivät alkavatkin vasta 1.4. Pikaselauksen jälkeen voin huokaista helpotuksesta, sillä ainakaan kuvastossa ei ollut oikein mitään ostettavaa... paitsi:



Philippe Starkin Miss K-valaisin! Olen katsellut sitä jo pidempään, mutta silti en ole uskaltanut ostaa. Se näyttää hyvälle kaupassa, mutta mitä jos se ei näytä hyvälle kotona? Tätä ostosta kun ei saa palauttaa takaisin liikkeeseen. Lamppu saattaisi olla erittäin paha hukkostos. Toisaalta valkoisten Muuramen huonekalujen kanssa sopii mikä vaan työhuoneeseen, uskoisin....



Joka kevät on muuten sama juttu; vaatekaappi kaipaa päivitystä. Olen katsonut vaatekauppojen valikoimaa, mutta oikein mikään vaate ei tunnu omalta. Sitten menin surffaamaan britti-ebayn sivuille ja löysinkin kohtuuhintaisia vaatteita. Tuntuu aivan käsittämättömälle, että vain kerran päälle kokeiltu juhlamekko lähtisi hintaan 6,99 £ + postikulut!!! Olen nyt löytänyt neuleita aivan naurettavaan hintaan ja koska punnan kurssi on erittäin alhainen, olen ostanut viikon sisään kolme neuletta. Kallein (käyttämätön) kietaisuneule maksoi 24 £. Ja mikä parasta näitä vaatteita ei ole joka toisella vastaantulijalla, for sure. Tulevalla viikolla postiluukku siis kolisee oikein urakalla.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Nousussa vs. laskussa



Nousussa:
+ kevät
+ kyky erottaa toisistaan Singapore ja Suomi
+ rusketusrajat
+ kuntosalit
+ kaurapuuro
+ Kate Walsh
+ http://www.ebay.co.uk/



Laskussa:
- ylimielisyys
- tatuoinnit ja lävistykset (yööökkkk ja tuplayöööökkkk)
- fingerpointing
- matkiminen ja stalkkerointi
- työpäivät, jotka kestävät 14 tuntia

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Vielä pari kuvaa lisää









Kuvat on napsittu pokkarilla, jonka päällä on ollut luonnollisesti vesisuoja... siksi veden alla olevat kuvat ovat sumeampia kuin muut.














maanantai 23. maaliskuuta 2009

Paluu arkeen on ankea....


Onpa tosiaan ollut vaikea paluu arkeen, paljon vaikeampi kuin osasin etukäteen kuvitella. Se johtuu varmasti siitä, että täällä koti-Suomessa on ollut odottamassa jos ei niin kovin ikäviä, mutta ei myöskään kovin iloisia asioita. Mieluiten olisin paennut niitä edessä olevia "haasteita" johonkin muualle. Aika nopeasti sitä on kuitenkin tottunut vanhoihin kuvioihin, juokseminen bussi perässä Mäkelänkadulla ei ole muuttunut kahdessa viikossa miksikään :D. Ensimmäisen työpäivän jälkeen jalkani olivat tosi kipeät, talvisaappaiden korot olivat epämukavan tuntuiset rantasandaalien sijaan.

Paluuta on vähän helpottanut tieto, että käyn länsinaapurissa kuukauden päästä. Tosin kyseessä ns. miniristeily, mutta matka kumminkin. Matkailu avartaa ainakin lompakkoani, jos ei muuta!

Kotona on termostaattien vaihdon takia ollut lähes "lomasäät", kolme ikkunaa ja yksi ovi on ollut auki yötä päivää, silti tänne tuntuu paahtuvan.

torstai 19. maaliskuuta 2009

Sananen matkasta


Malediiveille matkataan yleensä 1-2 välilaskun kautta, me menimme siis Malediiveille Lontoon kautta. Lentojen välillä oli aikaa noin viisi tuntia ja vaihdoimme siis terminaalia. Se kävikin aika nopeasti, matka pikkubussilla kesti alle 10 minuuttia, koko siirtyminen sujui noin 20 minuutissa. Sitten meidän piti käydä entraamassa viellä boarding passit KLM:n tiskillä. Lontoosta on Srilankan Airlinesillä suora reittilento Colomboon, Malén ollessa välilaskupaikka, jatkoimme vielä vesitasolla varsinaiseen lomakohteeseen. Srilankan Airlines ei poikennut palvelultaan juurikaan Malaysian Airlinesista. Lento laskeutui Maléen ajallaan ja kyselyjen jälkeen pääsimme oikealle deskille chekkaamaan itsemme jatkolennolle (lentokentän aulassa oli noin 50 minitiskiä....) Odottelimme jatkolentoa noin 45 minuuttia (jotkut saksalaiset turistit olivat odottaneet 3 tuntia…). Matka kesti 30 minuuttia eli se oli pituudeltaan reilu 110 km, lentokoneessa oli 15 paikkaa matkustajille. Saarille on mahdollista matkustaa myös veneellä, tällöin matkaan olisi kulunut noin 2,5 tuntia. Lennon hinta oli 115 USD per suunta. Ilman huonevarausta saarille ei pääse.

Hotelliin tultaessa saimme hotellikortit, joissa oli maininta minkä palvelun olimme ostaneet, meillä oli siis puolihoito (aamiainen & illallinen). Ensimmäisenä iltana oli tervetulotilaisuus, jossa kerrottiin hotellin palveluista ja toimintatavoista. Saimme pääravintolasta oman pöydän, joka oli koko matkan ajan vain meidän käytössämme, samoin meillä oli aina sama tarjoilija. Malediiveillä ei juuri tarvitse käteistä, kaikki kulut menevät huonelaskuun, joka sitten maksetaan pois. Ainoastaan tippejä varten pitää olla käteistä. Paikallista valuuttaa ei käytetä turistikohteissa, vaan valuuttana on USA:n dollari. Hotellin vastaanotossa pystyi halutessaan maksamaan useallakin eri valuutalla.

Päivät kuluivat mm. snorklatessa; oli aivan käsittämätöntä nähdä Suomessa akvaarioissa olevia kaloja aivan kosketusetäisyydellä. Osa kaloista oli uteliaita ja ne tulivat tutkimaan, jos seisoi hetken paikallaan. Vesi on erittäin kirkasta ja valkoinen korallipohja heijastaa veden sinisen turkoosina. Meren pohjassa on paljon korallin paloja, joten kannattaa pitää tossuja jalassa. Itse asiassa ne rannat ovat korallimurskaa ja vain osin hiekkaa. Osallistuimme "delfiiniajelulle", tosin niitä ei näkynyt ollenkaan! Kävimme myös retkellä paikallisessa 700 hengen kylässä. Se oli jonkilainen shokki, sillä Malediiviella on käsittääkseni yksi maailman alhaisemmista tulotasoista. Intian slummit tulivat lähinnä mieleeni.

Muuten päivät menivät rentoutuessa, kierrellessä saarta jne. Kaikki pakettiin kuuluvat ruokailut tapahtuivat samassa pääravintolassa, jossa oli seisovapöytä. Ruoan taso oli erittäin hyvä ja ruokaa oli tarjolla hyvin erilaista. Itse söin yleensä ns. paikallista ruokaa eli intialaista tai thaivaikutteista ruokaa. Lounaat nautimme joko kahvilassa tai italialaisessa ravintolassa. Juotavia ei myydä missään muualla kuin ravintoloissa. Turisteista noin puolet oli venäläisiä, loput saksalaisia, italialaisia, ranskalaisia. Jenkit loistivat poisaaolollaan, mikä selittynee heidän omilla resorteillaan (Conrad Maldives Rangali Island, Four Seasons Resort Maldives at Landaa Giraavaru, Four Seasons Resorts Maldives at Kuda Huraa, One and Only Reethi Rah) ... Olimme pitkään saaren ainoa suomalainen pariskunta :D kunnes sitten parin huoneen päähän tuli toinen. Saarelle mahtuu kerralla yöpymään noin 1200 henkilöä, meidän aikana oli noin 850 majoittujaa. Missään vaiheessa ei ollut tungosta eli väki hajaantui saarelle hyvin.

Sitten hintatasoon: Malediiveltä löytyy kallista ja erittäin kallista palvelua! Tässä hintaesimerkkejä dollareissa:
illallinen kahdelle omavalintaisessa kohteessa (rannalla tms, ei sis. ruokajuomia) = 300
BBQ-illallinen = 98/hlö
Retki = 30-70/hlö
Jäätelöpuikko = 7
Virvoitusjuoma (0,30 pullo) = 5
Alkoholliset drinkit = alk. 15
Holittomat drinkit = alk. 10
Viinipullo = 30-300
1,5 l vesipullo = 3,50
Alkuruoka = alk. 10
Pääruoka = alk. 13
Jälkiruoka = alk. 6,50

Malediiveillä tarjonta ja kysytä eivät kohtaa eli huonevaraus on syytä tehdä ajoissa, varsinkin jos tietää mihin kohteeseen haluaa. Tarjolla on isompia ja aivan pikkuruisia saaria. Malediiveillä on mahdollisuus viettää aktiivilomaa tai se on loistava kohde häämatkalaisille. Halvimmillaan olen nähnyt seitsemän vuorokauden loman (majoitus siis vain viisi yötä) puolihoidolla alkaen 1700 euroa ja Malediiveillähän on erittäin tasokkaita viiden tähden luksushotelleja.

Paluumatkamme olikin sitten mielenkiintoinen, odotimme saarella noin tunnin ylimääräistä, koska vesitaso oli myöhässä! Tämän vuoksi aktiiviseen rahan tuhlaukseen jäi liian vähän aikaa, koska lähtöportille piti mennä 15 minuutin kuluttua. Aikaa meni kaikenlaiseen jonottamiseen, laskujeni mukaan passi piti näyttää kuusi kertaa ennen lähtöä! Nukuimme muutaman tunnin Heathrown lentokenttäkotellissa (oli muuten sangen "hehkeä" olo, kun herää viiden huonosti nukutun tunnin jälkeen kokolattiamatollisessa koirankopissa...). Aamukuudelta olimme taas check-in tiskillä. Chekkaritätiä ihmetytti meidän malediiviläiset boarding passimme ja meitä ei saatu jostain syystä chekattua sisään. Ihmettely jatkui taas jossain tarkastuksessa, kun seuraava täti ei ollut nähnyt ikinä yhdistelmää Finnairin lento & malediiviläinen boarding pass.... Turvatarkastuksessa taas pengottiin tuttuun tapaan kaikki tavarat ja jouduimme vielä erilliseen kenkien läpivalaisuun (tähän meidät poimittiin jostain syystä...). Eli: välttäkää Heathrowta välilaskupaikkana! Taas oli liian vähän aikaa rahan tuhlaamiseen. Jäi Jo Malonet hankkimatta, murrrr.

Näin matkan jälkeen tuli oikein sellainen hakea olo, kun tietää miten paljon maailmassa on mielenkiintoisia paikkoja ja kaikissa itseään kiinnostavissa paikoissa ei vaan pysty/ehdi käymään. Eikä tämä Suomen keväinen loskakeli helpota sitä ollenkaan....

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009