sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Marinaa ja jupinaa


Tänään on ollut vähän huono päivä.

En löytänyt millään uimahallia, vaikka olin katsonut reitin etukäteen reittioppaasta. Olin ihan oikeassa paikassa, mutta uimahallista ei näkynyt senttiäkään. Kiertelin ja kaartelin 15 minuuttia ympäri Kontulan ostaria (voi taivas muuten mikä räkälä), mutta en löytänyt sitä. Sitten vihdoin klo 16:15 löysin sen, aikaa oli tunnin alkuun ruhtinaalliset 15 minuuttia. Menin tiskille ilmoittautumaan ja varaustani ei löytynyt!!! Voi /¤#/%¤#/¤"#" Pääsin kuitenkin sisään, koska paikkoja oli vapaana. Halli itsessään oli kiva, juuri remontoitu, valoisa ja siisti. Sain pahimmat agressiot purettua siihen veden vatkaamiseen, onneksi.

Hyviäkin uutisia on: alakerran huumeluolaa remontoidaan vihdoin, se onkin ollut nyt kuusi kuukautta tyhjänä. Ihan jees juttu, koska tyhjänä se olisi antanut huonon kuvan taloyhtiöstä. Eillen sain kuulla yhden asunnon mennen toisella näytöllä kaupaksi, kyseessä on vastapäinen talo ja asunto on alkuperäisessä kunnossa. Eli tästä asunnosta olisi mahdollisuus saada varmasti 20 000 - 25 0000 euroa enemmän. Se on hyvä tietää, jos tätä asuntoa joutuu lähiaikoina kauppaamaan. Näin laman keskellä asunnon myyminen voi olla haastavaa.

torstai 25. kesäkuuta 2009

The lighter side of the life


Aivan uskomattoman upea olotila, kun edessä on neljän päivän vapaat ja vielä näin erinomaisella säällä!

Olen suunnitellut huomenna nauttivani aamupalani parvekkeella; ikkunalasit vaan sivuun ja ruisleivän kimppuun! Aamiaisen jälkeen suunnistan Pihlajasaareen, en voi enää sietää turistien suosimaa Suomenlinnaa. Sitä paitsi se pieni vene Pihlajasaareen on paljon sympaattisempi kuin se suuri Suomenlinnan lautta. Huomenna pitää olla ajoissa paikalla, sillä ihan varmasti moni muukin on ajatellut viettävänsä siellä saaressa päivänsä. Mitähän sitä ottaisi evääksi? Paljon nesteitä ainakin....

Lauantaina käyn ehkä katsomassa parin putiikin aletarjoukset. Voin vaikka vannoa etten löydä etsimääni, mutta yrittänyttä ei laiteta. Sunnuntaina on vuorossa kesäkauden ensimmäinen jumppa, pitääkin muistaa etsiä se uimahalli kartalta, että osaan ajaa uuteen paikkaan. Pääsen tutustumaan eksoottiseen Kontulaan. Seuraavaan jumppaan on varattava myös paikka.

Muuta ohjelmaa ei taida olla tiedossa, hyvä niin, koska voisin ihan oikeasti opetella rentoutumaan enkä suorittamaan koko aika.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Juhannuksen menu


Taas on vaihteeksi lyhyt työviikko, se sopii minulle oikein hyvin, koska töitä on taas painettu oikein kunnolla dollarin kuvat silmissä $.

Ihanaa viettää kolme vapaapäivää ilman tyypillisiä viikonlopun aikatauluja. Kävimme ruokakaupassa jo keskiviikkona, ei ollut ruuhkasta tietoakaan. Viikonloppuna on aikaa kokatakin tavallista enemmän. Mitään erityisen haastavia ruoka ei tule tehtyä, kaikki kolmen päivän ruoat on kuitenkin ennen kokeilemattomia.

Huomenna olisi tarkoitus tehdä tagliatellea päärynä-gorgonzolakastikkeessa. Lauantaina on broilerimaalaissalaattia (sis. broilerin fileesuikaleita maustettuan tandooritahnalla, kananmunaa, pekonia, erilaisia salaatteja, kurkkua, sipulia, basilikaa, parmesaania yms.). Sunnuntaina syömme lasagnea, sen tekee tavallisesta poikkeavaksi mausteena oleva mangochutney & mangosose. Koska aikaa on enemmän kuin tavallisesti, pyöräytän huomenna maapähkinäpiirakan. Rapean Digestive-kekseistä tehdyn pohjan päälle sekoitetaan maapähkinätahnaa, tomusokeria, maustamatonta tuorejuustoa ja Creme Vispiä tai vastaavaa.

Maanantaina voikin sitten vyöryä kustannuspaikalle tullaamaan :D

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Väliinputoaja


Pitäisi ostaa uusia vaatteita, koska olen joutunut heittämään mun luottokappaleitani roskiin viime aikoina usemmankin kappaleen. Olen saanut rikki kahdet farkut ja kolmet harmaat suorat housut; kaikki nämä noin kolmen viimeisen kuukauden aikana. Sen lisäksi sormi on mennyt läpi kahdesta trikoopaidasta. Toinen oli joku perus-Esprit ja toinen tummansininen Burberryn trikoopaita. Burberry on vielä vaatekaapissa, koska sitä voi käyttää jakkujen ja neuleiden alla. Sitä paitsi mä olen sitä mieltä, että 80 euron arvoisen trikoon pitäisi kestää enemmän kuin 2-3 vuotta.

Mun ikäiselle on vaikea löytää sopivia vaatteita... en ole länsinaapurin vaateketjujen ikäluokkaa ja toisaalta Fredan pikkuputiikkien hinnat ovat himpun verran liikaa verrattuna siihen mitä olen valmis maksamaan vaatteistani. Tiedän toki hyviä t-paitoja ja yleensäkin hyväksi havaittuja tuotemerkkejä, mutta 40-50 euroa on liikaa siitä kankaanpalasta, jota tuskin näkyy muiden vaatteiden alta.

Onneksi alennusmyynnit ovat kohta täällä. Pitäisi kiertää valmiiksi liikkeitä niin, että tietäisi alennuksien alkaessa tehdä sopivia täsmäiskuja oikeisiin osoitteisiin. Pakko on myös pitää eBayn tarjontaa silmällä, koska Suomessa on vaan yksinkertaisesti liian vähän valikoimaa oikeissa hintaluokissa. Salaa toivon siellä jonkun myyvän oikean kokoiset Hugo Bossin harmaat suorat housut pilkkahintaan ,-)

Kiertelin tänään kenkäkauppoja siinä toivossa, että siellä olisi mulle sopivat kengät arkikäyttöön. Pöh, siellä mitään ollut! Tarjolla oli balleriinoja (sopii 15-20 vuotta nuoremmille) ja juhlakäyttöön sopivia jalkineita. Tyydyin vain viemään vanhat hyväksi havaitut loaferini suutarille.

Jos mun on vaikea ja hankala löytää vaatteita niin käsilaukkuja onnistun löytämään käsittämättömän helposti. Olen hinkunut ja vinkunut krokokuvioisen Bayswaterin perään ja nyt sellainen olisi myynnissä noin 1/3 oikeasta hinnasta. Vaikka niin kovin haluaisin sitä, joku kuitenkin estää minua ostamasta.

Ehkä olen vihdoin tullut järkiini!

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Viikonloppu on täällä taas


Kävimme hakemassa Oulunkylän tontilta raparperejä piirakkaa varten



Laajasuon puisto Haagassa


Erivärisiä ja -muotoisia kukkia oli runsaasti

Tänä viikonloppuna onkin harvinaisen paljon tekemistä normaaliin viikonloppuun verrattuna.
Kävin eilen ex-työkaverin (tai no, kyllä myös nykyisenkin) työkaverin tupareissa. Kivaa oli, sillä paikalla oli muitakin ex-työkavereita. Pääsi kuulemaan siis mitä heille kuuluu ja miltä työt maistuvat uusissa työpaikoissa. Illan emäntä ja isäntä tarjosivat mm. grilliruokaa, joka maistui pitkästä aikaa harvinaisen hyvältä. Mums.


Tänään ei ole ohjelmassa kuin normaalit lauantain hommat, lisäksi pitää kääriä kummitytön huominen lahja vielä käärepaperin sisään. Ai niin, jos sää sallii niin käymme Helsingin Yliopiston rhodorendron-puistossa Haagassa. Siellä on varmasti kukat kauneimmillaan. Lisätietoja löytynee Googlen kautta.


Huomenna on kummitytön 2 v. synttärit. Mukavaa päästä juttelemaan taas tuttujen kanssa ja nähdä pikkuneitiä! Syntymäpäiviltä suunnistan suoraan Mäkelänrinteen uimahalliin tämän kevätkauden viimeiseen kuviokelluntaan :D Tämä tarkoittaa sitä etten voi syödä synttärikakkua, koska sen jälkeen ei jaksa tehdä liikkeitä tarpeeksi tehokkaasti. Pitää tankata jotain muuta ruokaa....
Maanantaina onkin vapaapäivä, johon olen saanut kasattua kiitettävästi ohjelmaa. Aamulla en voi jäädä kääntämään kylkeä, sillä menen klo 09:00 aikaa hoidattamaan kynteni kuntoon. Sieltä suuntaan suoraan suutarille ja pesulaan. Vähän lounasta nassuun ja L:n luokse synttärikahville. Illalla teen sitten todennäköisesti vähän paperihommia (ts. teen ostopäiväkirjaa Nielsenille).
Leppoisaa kesäviikonloppua kaikille <3

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

The Perfumed Court


Tyttöfoorumin kautta tutustuin uuteen tuttavuuteen: The Perfumed Court-nimiseen nettisivustoon, jonka avulla pääsen taas turhista euroista eroon :D.

Sivuilla myydään harvinaisempia hajuvesiä pienissä (1-15 ml) näytepulloissa. Hinnat ovat alkaen 3,00 USD. Nettisivuja pyörittää vain kourallinen määrä henkilöitä ja he siis ihan oikeasti metsästävät ympäri maailmaa harvinaisempia hajuvesiä ja pullottavat ne uudelleen. Taitaa olla hyvä business!

Suomessahan on aika pienet markkinat, joten luonnollisesti täällä myydään sitä mitä massa haluaa. Minä en taas halua tuoksua siltä, miltä massa tuoksuu. Siksi minusta taisi tulla tämän nettikaupan vakioasiakas. Nyt vaan toivon etten löydä jotain ultimate-tuoksua, jonka hinta on 200 euroa pullolta....

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Kesällä tapahtuu

Tämä kesä on varmasti ensimmäinen kesä noin kuuteen vuoteen, kun koko loma tulee vietettyä Suomessa. En ole ajatuksesta mitenkään äärettömän innostunut, varsinkaan kun lomaa on heinäkuun alkupuolelta alkaen neljä viikkoa ja kaksi viikkoa vielä joskus syksyn aikana. Toivottavasti aika ei tule pitkäksi! Onneksi on kuitenkin mahdollisuus tehdä muitakin nautinnollisia asioita, kuten esimerkiksi:
  1. nauttia aamulatte Hesarin kanssa parvekkeella tai Kauppatorilla

  2. käydä ostamassa pakastin täyteen mansikoita, mustikoita ja vadelmia tai käydä jopa itse poimimassa ne!

  3. käydä Pihlajasaaressa pikinikillä tai ottamassa muuten vaan aurinkoa

  4. käydä päiväretkellä Porvoossa, Tammisaaressa ja Fiskarsissa

  5. käydä uimassa stadikalla ja Kumpulan uimalassa

  6. pyöräillä Pikkukoskelta Tikkurilaan Vantaanjokea seuraten

  7. käydä Porissa kuuntelemassa Metallicaa

Toivottavasti on kauniit säät, koska siivottavaa ei ole kuin pariksi päiväksi ja minähän en tunnettuna sähköjäniksenä jaksa tuntia pidempään istua paikoillani :D Parasta on tietysti, se ettei ole sidottu siihen normaaliin arkirytmiin ja rutiiniin, vaan voi tehdä asioita oman mielensä mukaisesti.