Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. helmikuuta 2011

Kurkistus!

Avasin hetkesi blogini nähdäkseni käykö täällä kukaan enää lukemassa ja olipa aika hämmästys, kun joitakin kävijoitä oli.


Minulla ei siis ole aikomusta jatkaa kirjoittamista ja syynä siihen on yksinkertaisesti se, ettei ole arkisin aikaa. Toiseksi en niin kovin rakasta omaa ääntäni enkä halua asioiden pyörivän oman napani ympärillä. Kolmanneksi ns. product placement on näköjään ainoa tapa saada blogi suosituksi ja siihen ei ole mitään kiinnostusta tai mahdollisuutta.


keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Hyvin? Huonosti? Hyvin huonosti?



Mitään erikoisempaa ei ole tapahtunut viime aikoina, joten sen vuoksi ei ole tullut kirjoitettua tännekään. Vähän on taas mielessä käynyt etten enää ehkä kirjoittaisikaan tänne, koska ylimääräistä aikaa ei ole tarpeeksi ja toisaalta haluan tehdä varsinkin kesällä vapaa-aikanani jotain muuta kuin tuijottaa tätä lootaa.

Ai niin, ostin juoksutossut alennusmyynnistä. Saa nähdä saanko itseäni teipattua sen verran, että juokseminen onnistuu. Nilkat on nimittäin aika tohjona, kiitos lukioaikaisen liikunnan.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kesäväsymys



Järkyttävä väsymys painaa pientä työntekijää arkisin, siksi kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, työpäivänkin jälkeen riittää kaikenlaista nyhertämistä vaikka kuinka.


Kesän valoisat aamuyöt ovat tehneet minusta herkästi heräävän, monena yönä herään noin klo 2 ja toisen kerran klo 4, sitten saatankin herätä juuri ennen kännykän herätystä. Jossain kumman horteessa onnistun pukemaan, viemään koiran ulos, sutimaan naamani, tekemään aamiaisen ja vaihtamaan vaatteet. Toisen kahvikupin kohdalla kaksi aivosoluani yleensä virkistyvät, jos aikovat ylipäätään käynnistyä päivän aikana...


Tiedän kroppani olevan tällä hetkellä kovilla, käyn useammin liikkumassa ja toiseksi verenpaineeni on todistetusti koholla ainakin arkisin, se taatusti rasittaa elimistöä. No, nyt vain toivoa sopii ettei kohonneesta verenpaineesta ole jatkossa seuraamuksia, lääkärin kanssa sovimme kahden viikon seurantajaksosta. Luvut ovat inhimilliset minun ikäiselleni, mutta koska viikonlopun aikana on huomattavasti maltillisemmat luvut, niin syy on kyllä Ruoholahdessa.


Jottei tästä tulisi nyt mitään terveyskatsausta niin muutama sananen parista minua kiinnostaneesta artikkelista. Työmatkani aikana tulee luettua ajankuluksi lehtiä, tässä kevään ja kesän aikana kyseessä ovat olleet Optio ja SK. Optiossa oli mielenkiintoinen artikkeli keskiluokkaisten naisten rahankäytöstä ja nimenomaan Intiassa ja muissa kehittyvissä maissa. Näiden daamien kukkaroissa asuu nimittäin suuri valta, kyseessä on niin suuri määrä yksilöitä. Juttu oli monisivuinen, mutta pointtina oli se, että keskiluokkaisen naisten vaurastuessa myös perhe hyötyy siitä, koska naiset tunnetusti ostavat lapsilleen tavaroita/palveluita. Kulutuksen ennustaminen on vaikeaa kehittyvien maiden osalta, koska ne ovat niin riskialttiita pienellekin muutoksille. No, juttu oli kuitenkin erittän mielenkiintoinen ja paljon laajempi kuin nyt muistan.


Toinen mielenkiintoinen juttu oli tupakoinnin ja aivojen koon korrelointi keskenään. Tupakoitsijoilla on kuulema pienemmät aivot noin keskimäärin. Tätä Hesarin pientä juttu lukiessani mietin, että onko tässä kyseessä "Kumpi oli ensin - muna vai kana?" tyyppinen teema, mutta kai asiasta on oikein tehty yliopistotasoinen tutkimus.


Kaiken mälsän arjen keskellä olen yrittänyt pitää jotain kivaa asiaa taustalla pyörimässä. Viime yönä lähetin eräälle yorkkikasvattajalle sähköpostia, Turussa olisi pentuja tarjolla! Haluaisin Ferolle kaverin, mutta koska en voi pitää mitään pentulomaa niin uuden pennun tuleessa pitäisi saada hoitaja osaksi aikaa päivästä. Se saattaa olla suurin ongelma. Rahaa kyllä on pennun ostoon...

perjantai 21. toukokuuta 2010

Kiva, kun on mukavaa :)



Päivät ovat todella erikoisia tänä kesänä - aamulla kun lähtee töihin niin ei tiedä mitä tapahtuu ja sitä saattaa tulla hymyssä suin takaisin kotiin tai ihan sitruunan nielleenä. No, se kuuluu elämään. Olisihan se aivan tylsää, jos kaikki olisi sellaista tasapaksua menoa.


Mitään ihmeempiä uutisia ei ole tarjolla, tänään kävin huollattamassa kynteni ja samalla hommasin itselleni Kanebon kasvoliinan. Viikko oli vähän takkuinen, mutta parani loppua kohti. Ai niin, eBaysta huutamani Thomas Pinkin kauluspaita sekä Guccin ruskeat loaferit kotiutuivat vihdoin. Molemmat ovat uutta vastaavassa kunnossa. Hinnatkin olivat noin 20-30 % kaupan ovh:sta.


Seuraavaksi odoteellaankin T:n ja R:n synttäreitä sekä Feron pääsyä trimmaajalle. Koiruudesta tulee jatkossa lyhytturkkinen säännöllisesti. Itse pääsen tukkatrimmaajalleni kesäkuun puolessa välissä. Siitä ei olekaan kuin muutama päivä Seinäjoen reissuun eli Provinssirockiin.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Connecting people - Facebook



Viimeisen puolen vuoden aikana elämääni on tupsahdellut henkilöitä menneisyydestäni oikein monin kappalein.


Facebookin kautta siis luonnollisesti. Kyllä sitä tunnistaa vielä jopa ala-asteaikaiset luokkakaverit, vaikka daameilla on useimmiten muuttunut sukunimi. Ilmeisesti yhtä moni tunnistaa minut, koska kukaan ei ole kysellyt kuka olen :)


Viime yönä tuli mietittyä lapsuutta ja nuoruutta, mitä kaikille niille ihmisille kuuluu, jotka silloin olivat osa arkipäivääni. Samalla tuli todettua miten lapsuus ja nuoruus oli niin huoletonta aikaa, kun vertaa nykyiseen elämäntilanteeseeni.


Olen niin tyytyväinen saadessani kontaktin pariin minulle tärkeään henkilöön, vaikka se onkin ollut ihan satunnaista viestien vaihtoa. Hauskaa myös huomata miten ihmiset eivät ole muuttuneet yhtään persoonaltaan, vaikka viimeisestä yhteydenpidosta on saattanut kulua yli 20 vuotta!

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

100 tosiasiaa minusta



Tässä 50. ensimmäistä:


1. Minulla on atk-ajokortti
2. Olen syntynyt Turussa (ja sen kuulema huomaa - sanovat muut)
3. Olen chokoholisti, mutta en syö ns. markettisuklaata
4. Olen 167 cm pitkä
5. En pidä alkoholin mausta
6. Siksi jääkaapissani on joulukuussa ostettu siideri ja toisessa kaapissa on vuonna 1993 ostettu likööripullo avaamattomana!
7. Olen opiskellut 1000 tuntia ruoanvalmistusta
8. En pidä ylimielisistä ihmisistä
9. En pidä kissoista ylipäätään, saatan korkeintaan sietää niitä jos on pakko
10. Olen harakka, joka pitää kaikesta kiiltävästä. Onneksi olen tajunnut ettei kannata laitaa liikaa koruja kerralla
11. Kasvatin neljä vuotta hiuksiani pitkäksi
12. Isoäidilläni oli vielä pidemmät hiukset kuin minulla
13. Äitini kuoli vuonna 1996 aivoverenvuotoon
14. Olin silloin 27-vuotias
15. Enoni on kirurgi ja lääketieteen tohtori
16. Hän on leikannut oikeaa jalkaani :)
17. Olin pitkään koukussa Pepsi Maxiin, mutta nykyään olen kohtuukäyttäjä!
18. Luen mielelläni, nyt on menossa Jari Tervon Ohrana
19. En pidä sodasta
20. En pidä minkäänlaisista aseista
21. Olen kuitenkin ampunut pari kertaa pistoolilla
22. Fero on neljäs yorkkini
23. Olen ollut naimisissa
24. Pidän korujen lisäksi kosmetiikasta, hajuvesistä ja kauneudenhoidosta
25. Olen käynyt ns. huippulukiota, vaikka en kovin ahkerasti opiskellutkaan silloin
26. Siskoni on neljän L:n oppilas
27. Minulla ja siskollani on 13 vuotta ikäeroa
28. Minulla on serkkuja, joita en ole koskaan tavannut
29. Pidän kyntilöistä, vuodessa kulutan 200-300 tuikkua ja lisäksi muita kynttilöitä
30. Kampaajani on yksi parhammista tyypeistä, jonka olen eläessäni tavannut
31. Pidän positiivisista ihmisistä
32. Ihanin kaupunki Euroopassa on Rooma
33. Paras ulkomaanmatkani oli Malediiveille
34. Etsin nyt vakituista työpaikkaa
35. Satsaan mielummin kotiin kuin vaatteisiin tai muihin ulkonäköseikkoihin
36. Olen käynyt plastikkakirurgin konsultaatiossa
37. Operaation hinnaksi olisi tullut 6000 €
38. Kerään euroseteleiden sarjanumeroita, koska se on minusta hauska harrastus!
39. Haluaisin harrastaa enemmän liikuntaa
40. Pidän myös neulomisesta
41. Vappu on mielestäni tylsä pakkojuhla kuten juhannus
42. Olen nähnyt Urho Kekkosen Turussa vuonna 1975, mukana oli myös Ruotsin kuningas
43. Olen käynyt prinsessa Dianan kodissa Lontoossa
44. Jääkiekko on tylsää
45. Jalkapallo on vielä tylsempää
46. Minulla ei ole velkaa
47. Minulla on huippumukavat työkaverit
48. Minulla on kaksi kummityttöä
49. Minulla on taipumusta migreeniin
50. Ihan kiva ei riitä :D
51. Olen nähnyt useasti saimaannorpan, se tapahtui Pihlajavedellä, noin 7 km päässä Savonlinnasta
52. Lempivärini tällä hetkellä on turkoosi, vaikka en omista yhtään sen väristä vaatetta (vielä)
53. Juon mielelläni lattea ja teen sitä myös töissä. Lämmitän aina maidon ennen kuin laitan kahvin sekaan. Maku on huomattavasti parempi kuin tavallinen kahvi + maito
54. Nykyteinien (siis alle 18-vuotiaiden) käytös saa minut nauramaan :) Heidän ongelmansa ovat niin erilaisia kuin 20 vuotta vanhempien! OMG!
55. Minulla on korkeanpaikankammo
56. Haluan usein olla yksin ja viihdyn myös yksin kotona
57. En voi sietää mielisteleviä ihmisiä
58. Inhoan alkeellisia kirjoitusvirheitä; suomessa ei ole sanoja aiJon ja enääN
59. En pidä vaaleasta ihosta, se pukee harvaa henkilöä - eikä ainakaan minua -
60. Lempikukkani on lilja, värillä ei ole väliä
61. Silloin tällöin ostan itselleni kukkia perjantain kunniaksi
62. Joskus toivoisin, että voisin jättää kaiken ja vaan nostaa kytkintä....
63. Olen itsekäs
64. En ole kovin kiinnostunut muista ihmisistä, useimmat ihmiset ovat mielestäni erittäin tylsiä tapauksia
65. Ensimmäinen kesätyöni oli 16-vuotiaana TYKSissä. Kehitin siellä neljän viikon ajan röntgenkuvia
66. Ostin ensimmäisen designer-käsilaukkuni 17-vuotiaana, se oli merkiltään Dior
67. Nyt minulla on yli 20 käsilaukkua
68. Kallein niistä on Gucci, joka maksoi yli 920 €
69. Moni laukuistani on ostettu vähän käytettynä, koska mielestäni ne ovat kauniimman näköisiä kuin uuden/siistin näköiset laukut
70. Eniten lukemani blogit ovat Ostolakossa, Helvetianmoista elämää, Diamonds & Pearls, Karkkipäivä ja Turisti
71. Olen esiintynyt Kauppalehden etusivulla elokuussa -93, saman vuoden syksyllä esiinnyin TV mainoksessa sekä kyseisen hotellin esditteessä
72. En ole ikinä ostanut ainoatakaan vaatetta Henkka & Maukasta
73. Teininä minulla olisi ollut mahdollisuus mennä kesätöihin Maraboun tehtaaseen Tukholmaan, minä hölmö en uskaltanut lähteä :(
74. Ajattelin ostaa itselleni lahjaksi Hermesin Birkin-laukun, hinnat ovat alkaen noin 5 000 $
75. Painoindeksini on 26 eli LIIKAA!
76. Minulla on käytössäni kolmas sukunimi
77. Kierrätän mielelläni erilaisia tavaroita
78. Käytin viime vuonna rahaa kosmetiikkaan sun muuhun seuraavasti: kynnet ~ 900 €, kampaaja 600 € ja kosmetiikka 600 €, yhteensä siis 2100 €
79. Olen nähnyt koko Bayer Munchenin futisjoukkueen ihkaelävänä lentokentällä, koko poppoo seisoi noin 5-10 metrin sätellä meikäläisestä. Tämä tapahtui toukokuussa 2003 Munchenin lentokentällä. Luonnollisesti en tunnistanut ketään :)


Loput sitten joskus....

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Itkupotkuraivari



Tutkiskelin vastaamattomia puheluita kännykässäni hetki sitten ja googlettamalla selvisinkin muutama epäilyttävä numero. Pahaksi onneksi yksi vastaamaton puhelu liittyi hakemaani työpaikkaan ja vieläpä kivaan sellaiseen.


Arvatkaa ketuttaako?


Lisäksi mun herkkulakkoni on kokemut kaksi kolausta kuluneella viikolla: ensiksi asiasta tietämätön työkaverini osti mulle herkkupullan, joka mun oli "pakko" sitten syödä ja äsken J teki meille vohveleita... tähän samaan ketutukseen voin sitten syödä sen yhden tippaleivänkin, peli on jo menetetty :(

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Pääsiäisvapaat



Pääsiäisvapaat tulivat juuri sopivaan aikaan, parempaa hetkeä hengähtää ei olisi voinut olla. Tämän hetkinen saldo vapaapäivien vietosta on tämä:


- 1 x käynti kaverin luona
- 1 x käynti siskon luona
- 400 g mämmiä, sokeria ja Creme Vanillaa höysteenä
- lähes sama määrä pashaa (jos jossain ruoassa on rahkaa/kermavaahtoa/voisulaa, niin se ei voi olla pahaa...)
- pari desiä itsepuristettua tuoremehua & itsetehty smoothie
- 1 x elokuva Kinopalatsissa & 3 x DVD
- 1 x vähemmän takuton koira
- 1 x hydrobic lauantaina
- 1 x punaviinipullo
- 2 x uusi käsityöohje tehtäväksi
- 2 x lammasta lounaaksi
- 1 x orkidea tapettavaksi....
- lukematon määrä FarmVilleä


Aika ruokapitoiselle näyttää tämä listani! Mutta tosiaan pari käsityötä voisi aloittaa: huivi1 ja huivi2

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Saanhan kiukutella, saanhan?



Aina silloin tällöin (onneksi tosi harvoin) kiukkuni saa ylisuuret mittasuhteet ja tänään on tosiaan sellainen päivä.... ja mikä sitten kiukuttaa? No:


1. Pahalle haisevat ihmiset bussissa! Ihan oikeasti pinttynyt lika yhdistettynä tupakan hajuun on oksennusrefleksin takaava kombinaatio. Puhumattakaan siitä, että hammaslääkäri on jäänyt viimeisimpinä vuosina väliin - trust me - sen kyllä haistaa!


2. Saamattomat ihmiset: ilmeisesti joillekin riittää pyhä kolminaisuus koti-työpaikka-ruokakauppa. Sääliksi käy.


3. Kaikesta valittajat: tämä on joku omituinen tapa katsella maailmaa sen kautta, miten kaikki on väärällään. Näitä ihmisiä bongaa Facebookissa, jossa statuspäivitys on aina jotain narinaa. Pienet on ongelmat joillakin. Hankkikaa elämä.


4. "En tykkää siitä/tästä/tuosta". Jooh, entä sitten? Onko jotenkin hienoa olla pitämättä esim. oliveista? Öööh....


5. Sitku-mutku -ihmiset: sitku-mutkuttelijat odottavat parempaa tilaisuutta elämässä, tiedän ettei sitä hyvin todennäköisesti tule, joten tee se jo tänään :)


6. Turhat mesettelijät: mua ei kiinnosta jos poikaystävä/tyttöystävä/kissa/koira on sitä sun tätä. Olen kohteliaan kiinnostunut, mutta hoida omat hommasi, niin minäkin teen. Multa tuskin heruu sympatiaa jos kuulut kategoriaan nro 2/3/5. Tästä lähtien olen saavuttamattomissa, jos haluan olla rauhassa turhilta löpinöiltä. Älä turhaan keskeytä rentouttavaa nettiaikaani..... ,-)

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Istumalihakset hellänä

Syyllinen

Sain eilen aikamoisen tällin A.Aallon suunnittelemasta tuolista, nimittäin yksi jalka irtosi kun istuin tällä kolmijalkaisella tuolilla. Ensin kuului pahaenteinen "rits" ja hetken päästä toinen risahdus ja sitten pyllähdinkin lattialle.


Tuoli on noin 10 vuotta vanha, mutta hyvin vähän käytetty. Jostain tuntemattomasta syystä liitokset antoivat periksi. No, se on onneksi helppo korjata. Alaselkä ja oikea pakarat ovat hellinä, istuminen ja nukkuminen selällään tuottavat lievää irvistelyä.


Oheisessa kuvassa syyllinen, kuva on otettu uudella kameralla (Canon PowerShot D10), joka on vedenpitävä. Viikonpäästä se on käytössä, jippiiaijee!!!

lauantai 2. tammikuuta 2010

Annus horribilis



Vuosi 2009 ei jää muistoihini mitenkään hohdokkaana vuotena.


Aluksi oli työpaikan muutto uusiin tiloihin, vihasin paikkaa jo ensinäkemästä. Se tunne ei muuttunut ajan kuluessa yhtään sen paremmaksi. Toiseksi työn sisältö ei ollut sitä mitä halusin, mutta en halunnut luovuttaa ennen kuin aikaa olisi kulunut tarpeeksi.


Helmikuussa isä sairastui ja joutui pitkäksi aikaa laitoshoitoon. Sairaalareissuja taisi tulla peräti kolme tämän vuoden aikana. Hyppäsin Turussa milloin minkäkin asian takia, kaikki kuitenkin saatiin sujumaan.


Maaliskuussa koitti kauan odotettu levähdystauko eksoottisessa lomakohteessa. Reilu viikko ilman huolia, yli 95 % kosteus ja päivälämpötila +30 astetta.


Tuli kesä ja en saanut nukuttua. Sinnittelin kesälomani alkuun ja yritin rentoutua. Välillä se onnistui paremmin ja välillä huonommin. Laskin päiviä milloin pitää palata töihin.


Tuli syksy ja mieleni musteni yhä enemmän. Helpotusta olotilaani tuli ainoastaan liikunnasta. Pääsin onneksi matkustamaan edes Tukholmaan ja Tallinnaan. Sain työpaikan, jota en kuitenkaan ottanut vastaan. Kiristelin hampaitani töissä.


Tuli joulukuu ja pilkahdus toivoa itsenäisyyspäivän paikkeilla. Toivo muuttui iloksi paria päivää ennen joulua.


Maanantaina menen allekirjoittamaan työsopimuksen.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Tulevaa


Mukavia asioita on taas tiedossa.


Lauantaina pääsen tukkaguruni käsittelyyn. Vielä ei ole tiedossa mitä tehdään, mutta jotain piristävää varmasti. Annan kampaajalleni vapaat kädet, koska makumme menee niin hyvin yksiin. Kun plutaan niin usein tuolla uimahallissa niin voisi harkita kevyempää hiusmallia.


Kampaajan lisäksi tiedossa on Picasson näyttely Ateneumissa. Uskoisin suurempien ruuhkien olevan ohi. Picasso ei ole mikään suosikkini näistä suurista mestareista, mutta eiköhän se menettele kuitenkin.


Picasson jälkeen suuntaamme J:n kanssa lounaalle. Siinäpä se lauantai sitten onkin mennyt.


Reilun parin viikon päästä suuntaamme Suomenlahden etelärannalle. J:llä on synttärit ja vietämme 24 tuntia Tallinnassa. Hotelli on hyvätasoinen ja sijaitsee aivan keskustassa. Vesipedolle pitää tietysti olla kylpyläosasto J Toivottavasti Tallinnassa on sellainen joulumarkkinatori, koska se olisi aivan piste i:n päälle. Lisäksi hyvää ruokaa ja juomaa – mitä muuta sitä tarvitsisikaan. Mukavaa.


Kyllä näiden asioiden takia jaksaa taas painaa entteriä töissä, vaikka se onkin melkoisen raivostuttavaa puuhaa nykyään…

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Onni on mielentila


Olen ihan käsittämättömän onnellinen! Tähän onnellisuuden tunteeseen ei liity mitään yksittäistä tapahtumaa. Tuntuu vain niin käsittämättömältä ja vaikka tiedän tulevan vuoden tuovan mitä moninaisempia haasteita, se ei haittaa, koska tiedän kuitenkin selviävän niistä. Onnellisuus ei tarkoita elämäni olevan täydellistä, sitä se tuskin on kellään. Enkä tarvitse tähän onnellisuuteen mitään 300 neliötä Kaivopuiston kupeesta. Kyllä se tunne tulee pelkästään omista tunteista ja ajatuksista.

Mistä tämä onnellisuus on sitten tullut? Minulla on ollut hyvät lähtökohdat elämään, olen ollut onnekas monessa suhteessa. Pystyn nykyään tekemään paljon niitä asioita, joista pidän. Mitä enemmän olen nähnyt elämää ja ihmiskohtaloita, sitä paremmin on tajunnut ettei edellä mainitut asiat ole itsesestään selvyyksiä. Olen myös itse tehnyt onneni eteen töitä. Aika paljon helpottaa, kun keskittyy olennaiseen ja raivaa elämäänsä turhista asioita.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Assistentille töitä?


Tuntuu ettei päivän kaikki valveillaolotunnit riitä kaikkien asioiden tekemiseen. Jostain niitä tekemättömiä asioita vain pompahtaa tietoisuuteeni tasaisen tappavalla tahdilla. Osan töistäni voisi hyvin ulkoistaa, kun työpäivän jälkeen alkaa toinen työvuoro kotona. Ihan käsittämätöntä, kun kuulen joidenkin valittavan ettei ole mitään tekemistä? Mikä se sellainen on?

torstai 22. lokakuuta 2009

NAPS

Taidan laittaa yhden napanuoran poikki elämästäni - jos ei kelpaa niin ei väkisin sitten.

Seuraavaksi on vuorossa uimateknikkakoulu. Uimalakki ja -lasit on jo pakattu.

torstai 25. kesäkuuta 2009

The lighter side of the life


Aivan uskomattoman upea olotila, kun edessä on neljän päivän vapaat ja vielä näin erinomaisella säällä!

Olen suunnitellut huomenna nauttivani aamupalani parvekkeella; ikkunalasit vaan sivuun ja ruisleivän kimppuun! Aamiaisen jälkeen suunnistan Pihlajasaareen, en voi enää sietää turistien suosimaa Suomenlinnaa. Sitä paitsi se pieni vene Pihlajasaareen on paljon sympaattisempi kuin se suuri Suomenlinnan lautta. Huomenna pitää olla ajoissa paikalla, sillä ihan varmasti moni muukin on ajatellut viettävänsä siellä saaressa päivänsä. Mitähän sitä ottaisi evääksi? Paljon nesteitä ainakin....

Lauantaina käyn ehkä katsomassa parin putiikin aletarjoukset. Voin vaikka vannoa etten löydä etsimääni, mutta yrittänyttä ei laiteta. Sunnuntaina on vuorossa kesäkauden ensimmäinen jumppa, pitääkin muistaa etsiä se uimahalli kartalta, että osaan ajaa uuteen paikkaan. Pääsen tutustumaan eksoottiseen Kontulaan. Seuraavaan jumppaan on varattava myös paikka.

Muuta ohjelmaa ei taida olla tiedossa, hyvä niin, koska voisin ihan oikeasti opetella rentoutumaan enkä suorittamaan koko aika.

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Viikonloppu on täällä taas


Kävimme hakemassa Oulunkylän tontilta raparperejä piirakkaa varten



Laajasuon puisto Haagassa


Erivärisiä ja -muotoisia kukkia oli runsaasti

Tänä viikonloppuna onkin harvinaisen paljon tekemistä normaaliin viikonloppuun verrattuna.
Kävin eilen ex-työkaverin (tai no, kyllä myös nykyisenkin) työkaverin tupareissa. Kivaa oli, sillä paikalla oli muitakin ex-työkavereita. Pääsi kuulemaan siis mitä heille kuuluu ja miltä työt maistuvat uusissa työpaikoissa. Illan emäntä ja isäntä tarjosivat mm. grilliruokaa, joka maistui pitkästä aikaa harvinaisen hyvältä. Mums.


Tänään ei ole ohjelmassa kuin normaalit lauantain hommat, lisäksi pitää kääriä kummitytön huominen lahja vielä käärepaperin sisään. Ai niin, jos sää sallii niin käymme Helsingin Yliopiston rhodorendron-puistossa Haagassa. Siellä on varmasti kukat kauneimmillaan. Lisätietoja löytynee Googlen kautta.


Huomenna on kummitytön 2 v. synttärit. Mukavaa päästä juttelemaan taas tuttujen kanssa ja nähdä pikkuneitiä! Syntymäpäiviltä suunnistan suoraan Mäkelänrinteen uimahalliin tämän kevätkauden viimeiseen kuviokelluntaan :D Tämä tarkoittaa sitä etten voi syödä synttärikakkua, koska sen jälkeen ei jaksa tehdä liikkeitä tarpeeksi tehokkaasti. Pitää tankata jotain muuta ruokaa....
Maanantaina onkin vapaapäivä, johon olen saanut kasattua kiitettävästi ohjelmaa. Aamulla en voi jäädä kääntämään kylkeä, sillä menen klo 09:00 aikaa hoidattamaan kynteni kuntoon. Sieltä suuntaan suoraan suutarille ja pesulaan. Vähän lounasta nassuun ja L:n luokse synttärikahville. Illalla teen sitten todennäköisesti vähän paperihommia (ts. teen ostopäiväkirjaa Nielsenille).
Leppoisaa kesäviikonloppua kaikille <3

perjantai 22. toukokuuta 2009

Lama tulee - oletko valmis?


Mullahan on tapana suurennella tulevia asioita ja luoda niistä kunnon mörrimöykkyjä itselleni :(

Olen nyt henkisesti valmistanut itseäni kunnon säästökuurille ja täyttämään YTK:n lomaketta. Siinä sivussa olen perunut aikani kampaajalle siitäkin huolimatta, että saan törkeän näköisen juurikasvun. Tällä hetkellä 150 euroa tuntuu huiman suurelta summalta ja se on syytä laittaa säästöön tulevaa varten. Seuraavan kynsien huoltoajan olen myös perunut ja L saa jatkossa tehdä kotisalongissaan mulle kynsihuollot. Kaikki lehtitilaukset olen lopettanut maksamani tilausjakson päättyviksi. Olen myös jättänyt ostamatta allergialääkkeet ja yritän pärjätä jäljellä olevilla loppukesän. Yritän saada siirrettyä myös syksyn aikani hammaslääkärille, hammaslääkärini ei tule tästä uutisesta varmastikaan ilahtumaan, mutta minkäs teet. Ihan kaikessa en kuitenkaan ajatellut säästää, kesäkuun synttärisankarit saavat lahjat, mutta vähän vaatimattomammat sellaiset.

Tulevaisuuden suunnitelmat heittävät luonnollisesti nyt häränpyllyä, en halua tehdä enää suurempia virheitä kuin mitä olen tähän mennessä ehtinyt tekemään... Toivon vaan, että minä (ja mies tietysti) ja koira pysymme terveinä jatkossa.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Eräs sunnuntai


Herään koiran liikehdintään 07:00 aikaan aamulla. Hetken aikaa ihmettelen valoisaa aamua ja istahdan vielä vähäksi aikaa sängyn laidalle. Siirryn keittiöön ja heitän pienen kourallisen koiran pipanoita likoamaan kippoon. Laahustan vessaan ja vedän päälleni jotkut ensimmäiseksi käteen sattuvat ulkoiluvaatteet ja kytken koiran hihnaan, nostan eteisessä aamun Hesarin pöydälle. Kävelemme puolikkaan korttelin ympäri, koira nuuskii innokkaasti aamun hajuja. Tulemme sisälle ja menen taas keittiöön, sillä minun pitää ottaa allergialääke. Keittiön kaapilta suunnistan lukemaan netistä päivän uutiset, joita ei juurikaan ole. Istun hetken netin ääressä, koira makoilee sillä aikaa jalkojeni juuressa.


Koska nälkä alkaa hiipimään vatsaan, siirryn keittiöön tekemään aamupalaa. Mittaan Mokkamasteriin kahvin ja napsautan sen päälle. Hiljainen porina täyttää keittiön ja pian myös kahvin tuoksu tuntuu selvästi. Kaivan jääkaapista esiin omena-kaurajugurttia, Beceliä ja kurkkua. Otan kaksi palaa Reilu-ruisleipää ja jugurtin kanssa vielä leseitä. Kuumennan isossa lasissa maitoa ja kaadan vastakeitetyn kahvin siihen päälle, yksi pala Hermesetasta kruunaa latten. Siirryn nauttimaan aamiaista Helsingin Sanomien seurassa, juon vielä toisen ison kupillisen lattea. Näin kuluu ainakin seuraava tunti….


Sitten kello onkin tarpeeksi, jotta voin laittaa pyykkikoneen päälle. Heitän sinne talvitäkkini, sillä olen siirtynyt käyttämään jo kevyempää peitettä. Eilisen illan lakanapyykki odottaa laittamista vaatehuoneeseen. Viikkaan lakanat ja parit t-paidat pois kaappiin. Nappaan muutamia Suomen Kuvalehtiä seurakseni ja hypistelen niitä sohvan nurkassa. Lehtirästikasani on tällä hetkellä vain 15 cm korkea, se on ihan normaalia :D Lehtien luvun jälkeen vien koiran ulos, seikkailemme noin 20 minuuttia läheisessä metsässä.


Tässä vaiheessa huomaan pesukoneen hiljentyneen, nappaan peiton pois koneesta ja laitan sinne lisää kirjopyykkiä.


Vaikka sunnuntain pitäisi olla lepopäivä, niin jatkan kuitenkin kotitöiden tekoa. Kaivan eteisen kaapista imurin esiin. Nostelen ensiksi tavaroita pois tieltä lattialta. Imurin nähdessään koira on muuttunut pelokkaaksi ja tarkkailee minua kauempaa. Kevätaurinko paljastaa armotta kaikki pölyiset kohdat ja niinpä käytän puolituntia 74 neliön imuroimiseen, käyn jopa parvekkeella imuroimassa. Imuroimisen päätteeksi pyyhin vielä pölyt.


Seuraavaksi onkin vuorossa ruokatauko ja sen jälkeen vietän siestaa sohvalla. Harjaan koiraa ja samalla katson hömppää televisiosta. Hömpän katselun lomassa (harjaamisen jälkeen siis) kauhon kitaani puolikkaan annoksen banaanirahkaa. Sitten onkin aika lähteä kolmannen kerran koiran kanssa ulos.


Palattuani sisälle tarkistan ”jumppakassini” sisällön. Lisään vielä juomapullon ja harjan mukaan. J heittää minut Mäkelänrinteelle, kävelen sisään ja leimaan itseni tunnille. Vapaa vaatekaappi löytyy helposti ja kuoriudun nopeasti ylimääräisistä vaatteista. Tarpeelliset kamppeet mukaan, kiedon itseni pyyhkeeseen, vaatekaapin avain nilkan ympärille ja siirryn pesuhuoneen puolelle. Pikainen pesu ja hiukset kiinni päälaelle. Koska aikaa on tarpeeksi uin hitaasti 150 metriä ja siirryn vasta sen jälkeen jumppapaikalle. Siellä on jo ainakin 10 naista lämmittelemässä. Hyppelen itsekin, koska vedessä tulee todella nopeasti kylmä. Ohjaaja tulee paikalle, saamme käsivastukset ja aloitamme lämmittelyllä, joka on nopeatempoista juoksua sekä erilaisia nyrkkeilyliikkeitä (suora, ala- ja yläkoukkuja). Lämmittelyn jälkeen treenaamme keskivartaloa eli teemme liikesarjoja, joissa ei käytetä altaan pohjaa apuna vaan voima tulee omista vatsalihaksista. Oikealla tavalla rutistamalla vatsalihaksia liikkeet onnistuvat oikein hyvin. Lopuksi taas pulssin kohotusta ja venyttelyä. Jään kaipaamaan tälläkin kertaa altaan laidalla tehtäviä liikkeitä; varpaat altaan seinälle ja siitä piirrellään jaloilla erilaisia kirjaimia A, I, O ja M…. ahteri pidetään paikoillaan niin kyllä tuntuu vatsalihaksissa! Tunnin jälkeen taas suihkuun ja puunaamaan pukuhuoneeseen. J on vastassa auton kanssa.


Kotona kampean märät tavarat vessaan kuivumaan ja silmäilen hetken aikaa uutisia televisiosta. Koira liikkuu yleensä tähän aikaan levottomasti ja vaatii ruokaa. Ruoka katoaa parissa minuutissa kupista. Taas hihna koiran kaulaan ja kierros korttelin ympäri.


Illan lopuksi surffaan hetken netissä, katson seuraavan päivän vaatteet valmiiksi ja levitän muutenkin aamulla tarvittavia tavaroita jo valmiiksi itselleni. Samalla syön lopun banaanirahkasta. Pyörähdän sänkyyn lukemaan, mutta palaan kuitenkin vielä vessaan pesemään hampaani. Väsymys painaa silmäluomiani ja parissa minuutissa vedän sikeitä. Zzzzzzzzzzzzzz….


Perustuu tositapahtumiin!

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Mitä kaikkea sitä saakaan aikaiseksi....

.... kun oikein yrittää viikonlopun aikana:

* käydä koiran kanssa ulkona 9 kertaa
* syödä 10 kertaa
* käydä ruokakaupassa kerran
* pestä 4 koneellista pyykkiä
* pestä kerran astioita käsin ja kerran "koneellisesti"
* pestä meikkisiveltimet (n. 15 kpl)
* kirjoittaa ostopäiväkirjaa
* käydä isosiskon luona
* pelata 15 reikää hohtogolfia
* käydä ravintolassa syömässä
* juoda 1,5 litraa Pepsi Maxia
* uida 200 metriä ja 30 minuuttia hydrobicia päälle
* käydä suihkussa kahdesti
* katsoa TV:tä kaksi tuntia
* viilata kynnet
* lakata varpaankynnet
* imuroida
* juoda neljä kuppia kahvia
* lukea kirjaa ja Helsingin Sanomia
* surffata netissä
* maksaa laskuja nettipankissa
* lähettää useita tekestiviestejä
* leikkiä koiran kanssa