Joku aika sitten olin kovin suivaantunut kun joku kävi lukemassa tätä blogia vähän liian tiuhaan. Laitoin jopa blogini kiinni yhdeksi viikonlopuksi, jotta se kurkkiminen olisi vähentynyt. Pari viikkoa sitten älysin mistä oli kyse; olin itse aiheuttanut itselleni tämän todella traumaattisen teon! Minulle selvisi, että tämän koneen serveri ei olekaan siellä missä olen sen kuvitellut olevan vaan ihan toisella paikkakunnalla. Kylläpä minua huvitti jälkikäteen oma tyhmyyteni.
Toinen huvittava sattumus kävi juhannusvapailla. Mulla ei ole tapana pelata konella yhtään mitään, koska IMO se on lusmujen ja luusereiden hommaa. En voi ymmärtää kuka käyttää kallista vapaa-aikaansa jonkun hiton pelin tahkomaiseen? Tai vieläpä palkkaa jonkun pikku-kiinalaisen tekemään sen puolestaan (WoW). No, kuinka ollakkaan sateisena päivänä bongasin yhden mulle sopivan pelin ja pelailin sitä aina silloin tällöin joitakin minutteja kerrallaan. Jollain aloittajan moukan tuurilla pärjäsinkin alkuun kohtalaisesti, mutta sitten rupesi tökkimään. En saanut millään parannettua tulostani ja sekös harmitti! Olen tottunut siihen, että harjoittelemalla tulos kuin tulos paranee, mutta näin ei käynyt tällä kertaa.
Eli taipumusta löytyy toisten tekemisten hämmästelyyn ja sitten teen itse saman asian toisten perässä.....
TJ on tänään viisi, sain iloisen yllätyksen eilen työpaikan kautta. Eräs yhteyshenkilö tuuppasi käteeni kesäkassin, josta paljastui herkkuja; pullaa, karkkeja, juotavaa yms. Olin niin häkeltynyt lahjasta, onneksi sentään tajusin kiittää.
Hämmästyttävän moni asia on loksahtanut viime viikkoina paikoilleen, saatan syksyllä olla jo perusjutut tajuava FF.
:=)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti