tiistai 10. elokuuta 2010

Yllättävä ylämäki



Yllätys oli melkoinen, kun maanantaiaamuna vaaka näytti grammalleen samaa lukemaa kuin viikko sitten. Mitään kummoista pudotusta en odottanutkaan, mutta jotain kuitenkin. Syitä on varmasti useampi ja niistä suurin se, että olen saattanut olla kahden ensimmäisen viikon aikana hieman kuivahtanut. kovista helteistä johtuen. Nyt kolmannen viikon aikana olen tankannut enemmän nestettä. Parina päivänä söin yli normaalin rajan, mutta ne ylitykset ovat kuitenkin melko pieniä. Kolmas seikka on se, että siirryin "lomalle" ja vaikka koirien kanssa tulee liikuttua niin ehkä tavallinen arkiaktiivisuus on eri tasolla kuin töissä. Niin ja olihan mulla nuhakin, viisi liikuntakertaa kutistui kolmeen kävelykertaan. Ei siis oikeastaan mikään ihme ettei mitään tapahtunut tällä viikolla.


En anna tämän seinään juoksemisen haitata ja varasinkin itselleni koko päivän kestävään liikuntatapahtumaan. Ostin myös käsipainot, mukaan tulevalla DVD:llä oli paljon hyviä liikkeitä.


Tämän kuluvan viikon ohjelma on sama kuin viime viikon, sehän jäi nyt välistä pois kokonaan.


Katsoin erästä ilmaisjakelulehteä ja siinä oli mielenkiintoinen juttu syömisen rentoudesta ja painonhallinnasta. 100 kg painavalla miehellä ateriarytmin tasaaminen vuoden sisällä tietää noin 10 kg:n painonpudotusta vuositasolla. Sama vaikutus on syömiskäyttäytymisen normalisoinnilla (mitä se ikinä tarkoittaakaan) ja kasvisten lisäämiseen ruokavalioon. Yllättävän pieniä vaikutuksia oli proteiini lisäämisellä ruokavalioon (2-4 kg vuodessa), rasvaisten ruokien välttäminen (2-4 kg vuodessa) sekä liikunnan lisääminen (1-3 kg vuodessa). Viimeisimmän seikan tiesinkin, mutta vain liikkumalla saa kiinteämmän lihan :D Mutta ihan omien havaintojen pohjalta vain sanoa, että ne jotka jättävät aamiaisen väliin ovat joko ylipainoisia tai tosi-tosi hoikkia. Ennemminkin sitä pulleaa sorttia.

maanantai 2. elokuuta 2010

Tuloksia alkaa jo näkyä :)


Kolmannen viikon alkaessa tuloksiakin jo näkyy vähän. Uinnista vahventuneet käsilihakset ovat paremmin näkyvillä ja pyöräily on selvästi muokannut reisiä. Tämän aamun punnituksessa painoa oli pudonnut edelliseen viikkon verrattuna 1,5 kg eli yhteispudotus on nyt 3,1 kg.

Sain uuden ohjelman tälle viikolla ja se näyttää tälle:

Maanantai: kävely 60 min
Tiistai: uinti (niin pitkään kun tuntuu hyvälle)
Keskiviikko: lepo
Torstai: pyöräily 60 min (ei tasaista maata)
Perjantai: kävely 60 min
Lauantai: pyöräily 60 min (ei tasaista maata)
Sunnuntai: lepo

Sain FIX-liikuntakeskuksiin 10 kerran lahjakortin, sen tulen käyttämään kuntosalikorttiin. Huomenna pitäisi hankkia se sekä 10 kerran uintilippu.

On muuten tullut aika mielenkiintoista palautetta tästä projektistani. Suurin osa on ollut negatiivista, aika yllättävää. Ihmiset tosiaan haluavat minut pysyvän samanlaisena.... tai ehkä ilmassa on hivenen kateutta, kun omat paukut ei riitä vastaavaan rutistukseen. Sääliksi taas käy.

lauantai 24. heinäkuuta 2010

2. viikko alkaa



Ensimmäinen viikko on takana! Hyvin on mennyt, paitsi tietysti helle vähän vaivaa. Yöt ovat olleet tuskaa jo helteen takia ja sitten ilmeisesti vilkastunut aineenvaihduntani on saanut meikäläisestä oikean hehkuvan kekäleen.


Tulevan viikon liikunnallinen ohjelma on tämä:
<br>
Maanantai: pyöräily 60 min
Tiistai: kävely 60-80 min
Keskiviikko: uinti & hydrobic, yhteensä 60 min
Torstai: -
Perjantai: pyöräily 60 min
Lauantai: kävely tai uinti 60 min
Sunnuntai: -


Hydrobic jää ohjelmistosta pois tämän viikon jälkeen, tilalle tulee kuntosali. Ehkäpä sitten elokuun lopulla on jotain tuloksia nähtävillä, toivon hartaasti niin :)

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Kuritus alkakoon!

Nyt se sitten tapahtui, personal trainer huohottaa niskaan. Ensimmäisen viikon liikunta näyttää tälle:


Maanantai: kävely, vähintään tunti
Tiistai: pyöräily
Keskiviikko: hydrobic
Torstai: -
Perjantai: -
Lauantai: kävely
Sunnuntai: uinti


Voi olla, että kuolema tulee parin viikon sisään, mutta ei voi mitään, koska ahteri laahaa maata niin pahasti :(

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Just perfect!

Omituiset asiat jatkuvat... olen palkannut itselleni personal trainerin!


Ja mikä kummallisinta, se ei maksa kuin muutaman suklaapatukan viikossa. Onneksi maalimasta löytyy ihmisiä, jotka eivät juokse maallisen mammonan perässä vaan haluavat aidosti vain auttaa!

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Hyvin? Huonosti? Hyvin huonosti?



Mitään erikoisempaa ei ole tapahtunut viime aikoina, joten sen vuoksi ei ole tullut kirjoitettua tännekään. Vähän on taas mielessä käynyt etten enää ehkä kirjoittaisikaan tänne, koska ylimääräistä aikaa ei ole tarpeeksi ja toisaalta haluan tehdä varsinkin kesällä vapaa-aikanani jotain muuta kuin tuijottaa tätä lootaa.

Ai niin, ostin juoksutossut alennusmyynnistä. Saa nähdä saanko itseäni teipattua sen verran, että juokseminen onnistuu. Nilkat on nimittäin aika tohjona, kiitos lukioaikaisen liikunnan.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

1-2-3-4



Nyt on kyse suklaasta.


Paljon lihavuutta tutkineen Pertti Mustajoen mielestä neljä palaa suklaata kerrallaan riittää hyvin tyydyttämään makeannälän. Olen hänen kanssaan hyvin samaa mieltä. Loppu onkin sitten ihan turhaa mättämistä. MUTTA suklaan pitää olla hyvälaatuista!


Parin viime kuukauden aikana olen maistanut taas kolmea suklaata. Kamalin niistä oli "yllättäen" ällömakea Maraboun Polka. Ruotsalainen suklaamaku eroaa meikäläisen mausta kuin yö päivästä. No, ko. suklaa kuuluu maitosuklaisiin eli mun laskuissani se ei siis ole mitään suklaata....


Toinen suklaa, jota maistoin, oli Victorian ja Danielin virallinen hääsuklaa, jonka on valmistanut Cloetta. Rasiassa oli neljää erilaista konvehtia, ihan kivan näköisiä, mutta kun olin maistanut yhtä niin päätin olla maistamatta muita. Ei oikein iskenyt. Ehkä jos olisin ollut yksin kotona niin olisin päässyt rauhassa makustelemaan, mutta tällä kertaa siihen ei ollut mahdollisuutta.


Tämän kolmikon paras anti oli tanskalaisen Sv. Michelsenin konvehdit. Kyseessä on siis Tanskan hovin konvehtimaakari. Valitettavasti konvehdit olivat suurimmaksi osaksi täytetty marmelaadilla yms. täytteillä, jotka eivät makeutensa puolesta taas ole mulle mieleen. Rasia oli tyyllikäs suorakaiteen muotoinen ja musta, sitä kiersi punainen silkkinauha. Rasia on siis ostettu Köpiksen lentokentältä.


Tietääkö kukaan nettikauppaa, josta saisi tilata suklaata?

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Poika tuli taloon



Jopas ovat viikot kuluneet nopeaan! Menoja, tuloja ja muuta sutinaa on ollut riittämiin niin reilusti ettei aina aamulla ole tiennyt toteutuuko päivä niin kuin olen suunnitellut. Useimmiten se ei tapahtunut suunnitelmien mukaan....


Edellisessä postauksessa kerroin miten lähetin sähköpostia kasvattajalle. Sainkin sitten seuraavana päivänä puhelinsoiton Turusta. Olin juuri silloin ruokakaupassa ja keskustelu sujui hyvin siellä maito- ja juustohyllyjen lomassa :) Sovimme, että saan postitse pari kuvaa pennusta ja mikäli pidän näkemästäni, maksan varausmaksun. Sain kuvat tiistaina ja päätin ostaa Alfredin. Onneksi viikko meni sukkelaan ja pääsin perjantaina hakemaan pentua kasvattajalta. Teimme paperityöt valmiiksi ja nappasin koiran kuljetushäkkiin, ressukka huusi lähes koko paluumatkan. Olin itsekin aivan itku kurkussa, kun ajattelin pennun saavan pahojakin traumoja. Pysähdyimme lähellä Helsinkiä eräällä huoltoasemalla ja koira sai olla hetken sylissäni. Kotona ensimmäinen ilta meni ihmetellessä ja tutkiessa uutta paikkaa. Pentu nukkui ensimmäisen yön hyvin, kävimme aamulla klo 06:00 aikaan ulkona, sitten vähän ruokaa ja takaisin nukkumaan.


Alfred on sopeutunut hyvin, tosin vessa-asioiden opettelu on vielä aivan alussa. Herkkujen avulla yritän opettaa koiruuden sisäsiistiksi. L on käynyt päivisin antamassa Allulle ruokaa, kääpiökokoinen pentu tarvitsee vielä tässä iässä ainakin kolme kertaa päivässä murkinaa.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kesäväsymys



Järkyttävä väsymys painaa pientä työntekijää arkisin, siksi kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, työpäivänkin jälkeen riittää kaikenlaista nyhertämistä vaikka kuinka.


Kesän valoisat aamuyöt ovat tehneet minusta herkästi heräävän, monena yönä herään noin klo 2 ja toisen kerran klo 4, sitten saatankin herätä juuri ennen kännykän herätystä. Jossain kumman horteessa onnistun pukemaan, viemään koiran ulos, sutimaan naamani, tekemään aamiaisen ja vaihtamaan vaatteet. Toisen kahvikupin kohdalla kaksi aivosoluani yleensä virkistyvät, jos aikovat ylipäätään käynnistyä päivän aikana...


Tiedän kroppani olevan tällä hetkellä kovilla, käyn useammin liikkumassa ja toiseksi verenpaineeni on todistetusti koholla ainakin arkisin, se taatusti rasittaa elimistöä. No, nyt vain toivoa sopii ettei kohonneesta verenpaineesta ole jatkossa seuraamuksia, lääkärin kanssa sovimme kahden viikon seurantajaksosta. Luvut ovat inhimilliset minun ikäiselleni, mutta koska viikonlopun aikana on huomattavasti maltillisemmat luvut, niin syy on kyllä Ruoholahdessa.


Jottei tästä tulisi nyt mitään terveyskatsausta niin muutama sananen parista minua kiinnostaneesta artikkelista. Työmatkani aikana tulee luettua ajankuluksi lehtiä, tässä kevään ja kesän aikana kyseessä ovat olleet Optio ja SK. Optiossa oli mielenkiintoinen artikkeli keskiluokkaisten naisten rahankäytöstä ja nimenomaan Intiassa ja muissa kehittyvissä maissa. Näiden daamien kukkaroissa asuu nimittäin suuri valta, kyseessä on niin suuri määrä yksilöitä. Juttu oli monisivuinen, mutta pointtina oli se, että keskiluokkaisen naisten vaurastuessa myös perhe hyötyy siitä, koska naiset tunnetusti ostavat lapsilleen tavaroita/palveluita. Kulutuksen ennustaminen on vaikeaa kehittyvien maiden osalta, koska ne ovat niin riskialttiita pienellekin muutoksille. No, juttu oli kuitenkin erittän mielenkiintoinen ja paljon laajempi kuin nyt muistan.


Toinen mielenkiintoinen juttu oli tupakoinnin ja aivojen koon korrelointi keskenään. Tupakoitsijoilla on kuulema pienemmät aivot noin keskimäärin. Tätä Hesarin pientä juttu lukiessani mietin, että onko tässä kyseessä "Kumpi oli ensin - muna vai kana?" tyyppinen teema, mutta kai asiasta on oikein tehty yliopistotasoinen tutkimus.


Kaiken mälsän arjen keskellä olen yrittänyt pitää jotain kivaa asiaa taustalla pyörimässä. Viime yönä lähetin eräälle yorkkikasvattajalle sähköpostia, Turussa olisi pentuja tarjolla! Haluaisin Ferolle kaverin, mutta koska en voi pitää mitään pentulomaa niin uuden pennun tuleessa pitäisi saada hoitaja osaksi aikaa päivästä. Se saattaa olla suurin ongelma. Rahaa kyllä on pennun ostoon...

perjantai 28. toukokuuta 2010

Espoo ja Beverly Hills





Espoossa on näköjään ollut kiirettä viime aikoina....mutta tosi kummallista on toi Beverly Hillsin asukkaan käyminen täällä!